Työväen näyttämöpäivillä rohjetaan kokeilla uutta

Näyttämöpäivillä nuorille ja erikoisemmille näytöksille annetaan näkyvä paikka. Esimerkiksi Kuhmon Nykytanssi -ryhmän "Kohtaa Minut" esityksessä ei kuulla puhetta lainkaan vaan näytelmän tarina kerrotaan tanssin kautta.

Kuhmon Nykytanssi -ryhmä harjoittelee Mikkelin teatterin päälavalla esitystään "Kohtaa minut" Kuva: Yle / Juho Liukkonen

Teatteriharrastajien suurtapahtuma Työväen näyttämöpäivät antaa tänä viikonloppuna tilaa monille eri virtauksille Mikkelissä. Viikonlopun ohjelmistoon mahtuu perinteistä puhedraamaa mutta myös kokeellisempia esityksiä.

Työväen näyttämöpäivien tuottaja Outi Kasasen mukaan harrastajateatterin elinvoimaisuudesta kertoo teatteriryhmien halu ja mahdollisuus kokeilla uutta.

- Harrastajapuolella tehdään tosi hyvää teatteria, joka ei välttämättä häpeä tämän ammattilaisuuden rinnalla. Sitä ei pitäisi niin jyrkästi erotella, Työväen näyttämöpäivien tuottaja Outi Kasanen pohtii.

Kasasen mielestä harrastajapuolen eduksi on laskettava, ettei harrastelijoiden tuotanto kanna taakkanaan taloudellisia paineita samalla tapaa kuin asian laita saattaa olla ammattipuolella. Siksi harrastajateatterissa törmää usein myös rohkeaan ilmaisuun.

Erikoisilla kerrontakeinoilla tulkintamahdollisuudet avartuu

Näyttämöpäivillä sekä nuorten esityksille ja erikoisemmalle teatterille annetaan näkyvä paikka. Esimerkiksi Kuhmon Nykytanssi -ryhmän "Kohtaa Minut" esityksessä ei kuulla puhetta lainkaan vaan näytelmän tarina kerrotaan tanssin kautta.

- Kun teatterissa ei ole sanoja, niin silloin riisutaan aseet aika monilta. Sanattomassa esityksessä merkitys muuttuu ja tanssi antaa mahdollisuuden tulkita esitystä useammalla tapaa, 'Kohtaa minut' -näytelmän ohjaaja Maija Palsio kertoo

- Sanat sulkevat joitain merkityksiä pois. Me uskomme ja haluamme todistaa, että pelkällä liikkeelläkin voi puhua.

Näyttämöpäivät tärkeä kohtaamispaikka

Palsion mukaan Työväen näyttämöpäivien merkitys korostuu nimenomaan siinä, kuinka se kerää alan harrastajat yhteen.

- Olemme pienestä paikkakunnasta Kuhmosta, joten tämänlaiset tapahtumat ovat tärkeitä. Nyt meillä on mahdollisuus lisätä vuorovaikutusta nuorten esiintyjien ja ohjaajien välillä, Palsio pohtii.

Samaa mieltä on myös päivien tuottaja.

- Tämä on ikään kuin talven kruunu. Täällä teatterilaiset saavat palautetta raadilta, jonka jäsenistöön kuuluu alansa ammattilaisia. He antavat palautetta kaikille esiintyjille. Tämä on tärkeää heidän kehityksen kannalta, näyttämöpäivien tuottaja Outi Kasanen innostuu.