Tommi Soidinmäen rajut muistot: ”Tipuin lavalta pää edellä”

Pylkönmäellä järjestetään lauantaina tenavatähtikilpailu jo 19. kerran. Iskelmälaulaja ja tangokuningas Tommi Soidinmäellä on ensimmäisestä paikkakunnalla pidetystä kilpailusta hurjia muistoja.

viihde
Tommi Soidinmäki
Tommi Soidinmäki suuntasi Jyväskylän Nenäpäivätapahtuman jälkeen vielä Tampereelle suureen Nenäpäivän televisioshowhun.YLE Keski-Suomi / Alpertti Rieskjärvi

Tommi Soidinmäki voitti ensimmäisen Pylkönmäen tenavatähtikisan vuonna 1995. Soidinmäki sanoo, että tenavatähtikilpailu sytytti häneen laulamisen kipinän.

Kilpailussa sattui tapaturma, jota Soidinmäki muistelee jälkikäteen huumorilla.

-Kun kappale loppui, minulla oli kengännauhat auki ja tipuin lavalta pää edellä. En tiedä, sainko siitäkin lisäpisteitä, Soidinmäki kertoo nauraen.

Soidinmäki muistelee olleensa niin innoissaan esityksen päätyttyä, että ryntäsi liian riemukkaasti juhlimaan vanhempiensa ja isovanhempiensa luokse.

-Olin niin innoissani menossa mummojeni ja vanhempieni luokse kertomaan, että nyt onnistui. En tiedä, miksi ylipäätään yritin mennä pois lavan reunalta enkä portaita pitkin. Rokkistaran elkeet, Soidinmäki arvioi.

"Olin kova jännittämään"

Soidinmäki muistaa jännittäneensä kisaa kovasti.

- Vuoteen 2004 asti, jolloin voitin tangokuninkuuden, olin todella kova jännittämään. Olin myös hirveän tarkka kappalevalinnoista. Toisen kappaleen täytyi olla kepeä ja toisen sellainen, että se uppoaa kuulijoihin.

Soidinmäki neuvoo tenavatähtikilpailuihin osallistuvia nauttimaan tilanteesta.

- Lapset ja nuoret, olkaa omia itsejänne. Laulakaa sellaista musiikkia, josta itse pidätte. Jos on sinut kappaleen kanssa, se välittyy heti kuulijalle, Soidinmäki neuvoo.

- Jos sanoja unohtuu, se ei ole mikään maailmanloppu. Niin käy vielä minullekin tänäkin päivänä, eikä sitä tilannetta voi kuin hyvällä naurulla paikkailla.

Pylkönmäen tenavatähtikisan suosio ei ole Lions Club Pylkönmäen presidentin Pekka Niinikosken mukaan notkahtanut kertaakaan kahden vuosikymmenen aikana.

- Viime vuosina kuitenkin poikien osallistumismäärä on pienentynyt huomattavasti. Kappalelistaa on nyt muokattu siihen suuntaan, että luulisi kiinnostavan poikiakin, Niinikoski sanoo.

Kappalelistalla on tänä vuonna muun muassa teinisensaatio Robinin hittikappale Frontside Ollie.