Brucelta toinenkin konsertti Turkuun

Bruce Springsteenin Turun konsertin liput myytiin loppuun alle puolessa tunnissa. Saman tien tuli tieto myös toisesta konsertista.

Kotimaa
Bruce Springsteen kesäkuussa Milanossa, Italiassa.
Bruce Springsteen kesäkuussa Milanossa, Italiassa.Daniel dal Zennaro / EPA

Bruce Springsteen & The E Street Bandin toukokuussa järjestettävä konsertti Turku-hallissa myytiin maanantaiaamuna loppuun nopeasti.

Kovan kysyntä sai aikaan sen, että Springsteen vetää yhtyeineen myös toisen konsertin Turussa. Sen ajankohta on keskiviikkona 8. toukokuuta, heti seuraavana päivänä jo loppuunmyydystä konsertista. Lisäkonsertin liput ovat myynnissä parhaillaan.

Valtaosa konserttilippujen tavoittelijoista oli asemoinut itsensä netin äärelle, kun lipunmyynti käynnistyi klo 9, mutta myös kaupoissa oleviin lipunmyyntipisteisiin kertyi jonoja. Esimerkiksi Turun Länsikeskuksen Prismaan ja Citymarkettiin alkoi syntyä jonoa, kun myynnin aloitukseen oli aikaa vielä yli tunti. Bruce Springsteen & The E Street Band on soittanut viime vuodet jättimäisillä stadioneilla, mutta tällä kertaa suomalaisfanit pääsevät kokemaan keikan poikkeuksellisesti sisätiloissa. Turun kaksi konserttia tulevat olemaan Springsteenin mittakaavassa kokoluokkansa puolesta ainutlaatuisia The Wrecking Ball -kiertueella.

Viimekesäinen Bruce Springsteenin konsertti Helsingin Olympiastadionilla veti yleisöön 44 000 henkeä. Turku-halliin yhteen konserttiin mahtuu noin 9 000 kuuntelijaa.