1. yle.fi
  2. Uutiset

Hiihtämään himoitsevalla ei hätää: Hiihtokeskuksissa on vielä tilaa talvilomaviikoilla

Lomaviikot eivät ole täyteen varattuja vielä missään hiihtokeskuksessa. Hiihtokeskusyhdistyksen mukaan trendinä on, että varaaminen jätetään yhä enemmän viime tippaan.

Kotimaan uutiset
Laskettelijoita Vuokatin rinteissä.
Yle

Kotimaan hiihtokeskuksissa on vielä tilaa hiihtolomalaisille, eivätkä lomaviikot eivät ole täyteen varattuja vielä missään hiihtokeskuksessa. Varaustilanne on viime vuoden tasolla, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti.

- Ihan hyvältä varaustilanne näyttää, viime vuoden tasolla ollaan. Selkeä trendi kuitenkin on, että ihmiset varaavat matkan viime tingassa.

Larilahti arvelee, että viime tingassa varaaminen on yleistynyt nettivaraamisen myötä.

- Netin kautta on helppo seurata varaustilannetta. Ihmiset varaavat matkan itse enenevässä määrin.

Larilahti huomauttaa, että varaamisen viime hetkeen jättäminen nostaa matkan hintaa.

- Matkan kallistuminen näkyy selkeimmin lentojen hinnoissa. Tietysti myös valinnanvara vähenee, Larilahti sanoo.

Suuri osa hiihtokeskusmökeistä on talvilomaviikoiksi jo varattu. Sesonki näkyy myös mökkien hinnoissa: Joissakin tapauksissa mökin viikkovuokrasta saa talvilomalla maksaa liki tuplat alkuvuoden hintoihin verrattuna, selviää Lomarengas.fi-palvelusta. Nopean vertailun perusteella mökkien hinnat ovat hiihtolomaviikoilla noin 25–75 prosenttia tavallista korkeampia.

”Ainakin lunta riittää”

Hiihtokeskuksissa suosituin on etelän lomaviikko 8, koska eteläsuomalaisissa on eniten laskettelijoita. Talviloma on tärkeä sesonki matkailukeskuksille, ja se tuo keskuksiin vilinää tasaisesti joka puolella maata.

- Laskettelijoita tulee hiihtolomalla sekä päiväkäynneille että pidemmille lomille, Larilahti kertoo.

Sää on tänä vuonna suosinut hiihtokeskuksia viime vuotta enemmän, ja keskukset pääsivät aloittamaan kautensa ajoissa myös Etelä- ja Keski-Suomessa.

- Sään suhteen voi vielä tapahtua mitä vaan, mutta lunta on ainakin tarpeeksi. Aurinko ja lämpötila vaikuttavat - jos pakkasta on yli 20 astetta, laskettelijat harvenevat.

Ulkomaalaisten osuus laskettelijoista kasvaa tasaisesti, mutta hiihtolomakaudella kotimaan rinteet valtaavat suomalaiset. Venäläiset ovat suurin ryhmä laskettelijaturisteissa, mutta heitä näkyy rinteissä eniten uudenvuoden tienoilla, Larilahti kertoo.

Lue seuraavaksi