Nämä henkilöt päättävät taiteen rahanjaosta

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen nimeämään ensimmäiseen taideneuvostoon kuuluvat muun muassa taiteen akateemikko Eija-Liisa Ahtila ja kirjailija Antti Tuuri. Neuvoston tehtäviin kuuluu muun muassa tehdä esitys taiteen määrärahojen jakaantumisesta.

kulttuuri
Taideneuvoston jäsenet.
Yle Uutisgrafiikka

Taideneuvoston puheenjohtajaksi nimitettiin Tiina Rosenberg, joka valittiin vastikään myös uuden taideyliopiston rehtoriksi. Rosenberg johtaa taideneuvostoa vuoden 2016 elokuun loppuun.

Taideneuvosto on itsenäinen toimija, joka toimii uuden Taiteen edistämiskeskuksen yhteydessä. Sillä on tärkeä tehtävä suomalaisessa kulttuuripolitiikassa.

Neuvosto tekee esityksen siitä, miten taiteen määrärahat pitäisi valtion talousarviossa jakaa. Esityksen vastaanottava Taiteen edistämiskeskus tekee puolestaan esityksen rahanjaosta kulttuuriministeriölle.

Neuvosto päättää itsenäisesti valtion taidetoimikuntien määrän sekä niiden toimialat ja nimet. Lisäksi se tekee valtioneuvostolle esitykset taiteen akateemikon arvonimen antamisesta.

Rosenbergin lisäksi taideneuvostoon nimitettiin seuraavat henkilöt:

Teatteri- ja elokuvaohjaaja Pauliina Feodoroff (Ivalo)

Taiteen akateemikko Eija-Liisa Ahtila (Helsinki)

Muusikko Jaakko Kuusisto (Lahti)

Taidemaalari Heikki Marila (Turku)

Yliopistolehtori Alfonso Padilla (Helsinki)

Apulaiskaupunginjohtaja Piia Rantala-Korhonen (Oulu)

Kustannuspäällikkö Saara Tiuraniemi (Hämeenlinna)

Kirjailija Antti Tuuri (Helsinki)