1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Basso-lehti lopetetaan - "Käyttöliittymä ajautui irralliseksi"

Lopettaminen ei johda irtisanomisiin toimituksessa. Myös nykyiset avustajasopimukset pysyvät voimassa.

Kotimaan uutiset

Vuodesta 2001 ilmestynyt aikakauslehti Basso lopetetaan. Mediatalo Basso päätti lopettaa lehden, vaikka se toimitusjohtaja Jan Zapasnikin mukaan saavutti tavoitteensa sekä mainosmyynnin että lukijamäärien osalta.

- Syy oli lopulta lehden irrallinen rooli suhteessa Basson mediakokonaisuuteen. Lehden käyttöliittymä ajautui hyvin irralliseksi radiosta, sivustosta ja tapahtumista, kertoo Zapasnik tiedotteessa.

Zapasnikin mukaan Basso on siirtymässä entistä vahvemmin perinteisestä mediatalosta toimistoksi, jonka pääpaino on julkaisualustoista riippumattomassa sisällöntuotannossa.

Lopettamisen seurauksena toimituksesta ei irtisanota ketään, ja nykyiset avustajasopimukset pysyvät voimassa. Vuodenvaihteessa osa määräaikaisista sopimuksista jätettiin kuitenkin uusimatta.

Lehden ensimmäinen numero ilmestyi lokakuussa 2001. Tuolloin nimi oli Posse, kunnes se vaihdettiin Bassoksi vuonna 2006.