Rehn suututti Berlusconin liittolaiset - "toivomme, että Barroso nuhtelee häntä"

Italian oikeisto syyttää talouskomissaaria maan sisäisiin asioihin puuttumisesta. Rehn sanoi Berlusconin pettäneen lupauksensa pääministerinä.

Ulkomaat
Olli Rehn
EPA/Julien Warnard

EU:n talouskomissaari Olli Rehn hämmensi Italian vaalikamppailua tiistaina Euroopan parlamentille pitämässään puheessa. Rehn kertoi, että silloinen pääministeri Silvio Berlusconi vakuutti hänelle syksyllä 2011 Italian noudattavan tiukkaa säästöohjelmaa, jotta lainamarkkinat rauhoittuisivat. Berlusconi kuitenkin käänsi kelkkansa.

- Sitten kävi niin, että Berlusconin hallitus päätti olla noudattamatta antamiaan lupauksia. Tästä seurasi lainansaannin tyrehtyminen, talouskasvun hyytyminen ja poliittinen umpikuja Italiassa, Rehn sanoi parlamentissa.

Rehn sai puheellaan Italian oikeiston vihat päälleen. Berlusconin puolueen Vapauden Kansan puoluesihteeri Angelo Alfano muistutti Rehniä, että Italia on suvereeni maa, eikä EU:n tule puuttua sen sisäpolitiikkaan.

- Toivomme, että [komission puheenjohtaja Jose Manuel] Barroso nuhtelee häntä, sillä Rehn puhui sivu suunsa, Alfano sanoi tv-haastattelussa.

Berlusconin hallituksessa hallintoministerinä toiminut Renato Brunetta puolestaan vaatii, että Euroopan parlamentti aloittaa tutkinnan Rehnin toiminnasta.

Toivomme, että Barroso nuhtelee häntä, sillä Rehn puhui sivu suunsa.

Angelo Alfano

Puheet aiheuttivat närää oikeistossa, sillä Italia on keskellä kuumana käyvää vaalikamppailua. Oikeistolaista Vapauden kansa -puoluetta johtava Berlusconi on kampanjassaan väittänyt, että EU:n Italialle ajama talouskuri on saanut maan kuilun partaalle ja että hänen pitää nyt pelastaa kotimaansa.

Berlusconi itse on pysynyt hiljaa Rehnin kommenteista. Kenties puoluekoneisto on kehottanut häntä varomaan kielenkäyttöään sen jälkeen, kun hän viikonloppuna ylisti Italian entistä fasistijohtajaa Benito Mussolinia.

Huolimatta italialaisoikeiston vihaisesta reaktiosta, sopivat Rehnin kommentit hyvin juuri oikeiston maalaamaan kuvaan EU:sta joka on kääntynyt Italiaa vastaan vaatimalla kovia säästöjä ja julkisen tuhlaamisen loppumista.

Italian parlamenttivaalit pidetään helmikuun lopulla.

Lähteet: Yle Uutiset