Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Hänen olivat linnut on kestänyt hyvin aikaa, vaikka se ilmestyi melkein 50 vuotta sitten. Turhaan sitä ei sanota suomalaisen modernismin yhdeksi perusteoksista. Moni saattaa muistaa romaanista tehdyn tv-elokuvan vuodelta 1976, missä Eeva Kaarina Volanen ja Raili Tiensuu näyttelivät Adelea ja Almaa. Tuo versio oli kuitenkin vain romaanin dramatisointi. Itse romaani on mielestäni paljon syvempi ja herkullisempi, arvioi Juha Pikkarainen.

romaanit
Kirjailija Marja-Liisa Vartio (1924–1966)
Kustannusosakeyhtiö Teos

Jokainen tuntee, jos ei omasta suvustaan niin ainakin tuttavistaan, miten perintöasiat ovat sotkeneet ihmisten välit totaalisesti. Sisarukset ovat lopettaneet kanssakäymisen kokonaan ja vihanpito voi jatkua hautaan asti. Ääritapauksissa vihanpitoa on jatkettu vielä seuraavassa sukupolvessakin. Eivätkä perintöriidat ole läheskään aina taloudellisesti merkittäviä. Kyse voi olla äidin vanhasta rintaneulasta tai isän hankkimasta taulusta, joka on luvattu toiselle mutta perinnönjaossa toinen onkin sen saanut. Nämä sukuriidat perustuvat epämääräisiin ja ylöskirjaamattomiin lupauksiin, jotka eivät ole kuitenkaan riidan todellinen syy. Perintöriita on vain hyvä tekosyy riidalle, joka olisi syntynyt jokatapauksessa. Joku kokee jääneensä jotakin paitsi ja sitä jotakin on saanut joku toinen. Tämä jokin on tietenkin vanhempien rakkaus ja hellyys. Sen puute nostattaa kateuden.

Tällaiset pohjimmiltaan traagiset mutta ilmenemismuodoiltaan humoristiset riidat ovat usein hyvien näytelmien mutta myös muunkin kirjallisuuden perusraaka-ainetta. Vuosina 1924 -1966 elänyt Marja-Liisa Vartio käytti näitä sukuriitoja kirjojensa aiheina. 15 vuotta kestäneen kirjalijauransa aikana hän julkaisi yhdeksän kirjaa, runoja ja proosaa. Etenkin hänen pääteoksensa postuumisti vuonna 1967 ilmestyneen romaanin nimeltään Hänen olivat linnut lähtökohtana on perheen sisäinen perintöriita. Viime vuonna ilmestyi romaanista uusi painos Teoksen kustantamana.

Hänen olivat linnut -romaanin keskeisimmät henkilöt ovat vanha leskiruustinna Adele Broms ja hänen palvelijansa Alma. Romaanin muita henkilöitä ovat ruustinnan miehen Birger-rovastin sisaret Elsa ja Teodolinda sekä Teodolindan mies Holger, joka on apteekkari. Rovastin ja ruustinnan asuma pappila syttyy yllättäin palamaan ja palaa maan tasalle. Häthätää osa pappilan tavaroista saadaan pelastettua, ennen muita rovastin arvokas ja rakas kymmenien täytettyjen lintujen kokoelma, josta tämä on huolissaan. Myös seurakunnan omaisuutta ja perintötavaroita saadaan pelastettua. Rovasti ei kuitenkaan koskaan toivu tulipalosta ja kuolee muutaman vuoden kuluttua. Adele muuttaa asumaan lintukokoelman ja pienen poikansa kanssa entiseen rovastin ja tämän sisarten kotiin. Elsa ja Teodolinda asuvat samassa kylässä, toinen lääkärin ja toinen apteekkarin rouvana.

Jotta leskeksi jääneen Adelen arki sujuisi on hänellä oltava palvelija. Niitä on useitakin mutta nämä eivät kestä Adelen omituisuuksia. Lopulta tehtävään palkataan miesmäinen ja roteva Alma, joka vähitellen kotiutuu. Välillä Almakin hermostuu Adelen ja tämän miehen sisarten välisiin perintöriitoihin ja Adelen Antti-pojan sekä apteekkarin lähentelyihin ja lähtee. Alma kuitenkin palaa aina takaisin, vaikka Adelen kanssa eläminen onkin hankalaa.

Ajallisesti romaanissa eletään kolmisenkymmentä vuotta pappilan tulipalosta Adelen kuolemaan. Alma on mukana romaanin tarinassa reilut kymmenen vuotta. Varsinainen ajan kuluminen ei ole romaanissa olennaista, koska erilaisin sisäkertomuksin ja takaumin ajassa liikutaan edestakaisin. Keskeisiä asioita romaanissa ovat ihmisten puheet, ajatukset ja niiden vaikutukset toisiin ihmisiin. Adele väittääkin rovastin kuoleen juuri ihmisten pahojen puheiden ja juorujen takia. Ihmiset alkoivat puhua, että rovastille täytetyt linnut olivat ihmisiä tärkeämpiä. Erilaisin pahoin puhein myös Adelen ja rovastin sisarusten välit viilenevät. Vain sukulaisuus ja rovastin muisto pitää välit muodollisesti kunnossa mutta takanapäin puhutaan pahaa ja Alma joutuu näiden puheiden kuulijaksi.

Koska Adele kuvataan romaanissa mieleltään herkäksi oikeastaan hulluksi ihmiseksi, joka pystyy aistimaan ihmisten mielenliikkeetkin, nousevat romaanissa keskeiseen osaan Adelen ja Alman keskinäiset tarinoinnit ja muistelut. Näiden kuuntelijana on usein alkoholisoitunut apteekkari Holger, joka pakenee humalassa vaimonsa Teodolindan kurinpitoa Adelen ja Alman luo. Holger myös kirjoittaa Adelen tarvitsemille rauhoittaville lääkkeille tekaistuja reseptejä. Näin molemmat saavat hyötyä.

Tapa millä Marja-Liisa Vartio kuvaa Adelen ja Alman välisiä tarinointi- ja muisteluhetkiä on herkullinen. Koska tarinat on kerrottu vuosien kuluessa moneen kertaan, kumpikin osaa ne oikeastaan ulkoa. Jos kertoja yrittää oikoa ja lyhentää kertomusta kuuntelija korjaa sitä ja varsinkin Adele osaa aavistaa, miksi Alma haluaa lyhentää tarinaansa. Ainakin minä lukijana nauroin välillä pakahtuakseni. Moni saattaa muistaa romaanista tehdyn tv-elokuvan vuodelta 1976, missä Eeva Kaarina Volanen ja Raili Tiensuu näyttelivät Adelea ja Almaa. Tuo versio oli kuitenkin vain romaanin dramatisointi. Itse romaani on mielestäni paljon syvempi ja herkullisempi.

Hänen olivat linnut on kestänyt hyvin aikaa, vaikka se ilmestyi melkein 50 vuotta sitten. Turhaan sitä ei sanota suomalaisen modernismin yhdeksi perusteoksista. Lopulliseen muotoon romaanin viimeistelivät kirjailijan kuoltua Paavo Haavikko ja Tuomas Anhava säilyttäen kuitenkin hyvin Marja-Liisa Vartion oman ja omintakeisen kielen ja kerrontatavan. Antoisia lukuhetkiä.