1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Suur-Saimaalla rohkeimmat autoilevat

Etelä-Karjalassa ei ole Tiehallinnon virallisia jääteitä, joten jokainen liikkuu aina jäällä omalla vastuullaan. Suur-Saimaalla teräsjäätä on noin 40 senttimetriä.

Syväväylä Taipalsaaren Päihänniemessä on jäässä, kun kanava on talvitauolla. Jäälläkulkevien tulee varoa varsinkin ajoneuvoilla liikuttaessa poikkeuksellisen suuria epätasaisuuksia. Kuva: Mikko Nikkinen

Taipalsaarelainen valokuvaaja Mikko Nikkinen on liikkunut Saimalla 15 vuotta ja seurannut samalla vesistön tilannetta kesät talvet. Suur-Saimaalla Nikkinen arvioi teräsjäätä olevan tällä hetkellä 35-45 senttimetriä.

- Kyllä siellä on jo verkkoporukoita autoillakin näkynyt, Nikkinen sanoo.

Runsaan vuorokauden aikana Etelä-Karjalaan on satanut paljon lunta. Märkä lumi on painavaa ja seuraavat päivät näyttävät alkaako jään päälle keräytyä vettä. Nikkisen mukaan viime päivinä vettä ei jäällä ole ollut.

- Ainakin Ilkonselän ja Kattelussaaren tienoilla ei vettä jäällä ole. Ei myöskään Pien-Saimaan Riutanselän puolella.

Kun jäät tuli, sattui noihin aikoihin myös kova myrsky. Nikkisen mukaan esimerkiksi Vitsain selällä, Kyläniemen eteläpuolella, on paljon jääröykkiöitä.  Nyt ne ovat jopa metrin, puolentoista korkuisia jääkasoja.

- Siellä kannattaa kelkoilla ja autoilla on tarkkana. Kelkalla jos metrin korkeaan jääkinokseen ajaa, on selvää että kuski lähtee kyydistä ja hän voi loukkaantua vakavastikin, Nikkinen varoittelee.

Verkot ovat nykyään puhtaampia

Mikko Nikkinen on kalastanut Pien-Saimaalla noin 15 vuoden ajan. Tuona aikana hän on huomannut ainakin veden puhdistuneen.

- Verkot eivät ole niin limaisia, ne ovat huomattavasti paremmassa kunnossa, kuin vuosia sitten.

Nikkinen kalastaa lähinnä Riutanselällä ja arvelee, että vedenkierto on sellainen, ettei esimerkiksi pari viikkoa sitten lopullisesti hajonnut jätevesiputki vaikuttane veteen.

- Tämä on kuitenkin vain tällaisen kalastajan ja vapaa-ajan liikkujan huomio, en tietenkään tutkijana voi asiaa kommentoida, toteaa Nikkinen.

Talven aikana Nikkinen on saanut Saimaasta kuhaa, madetta ja haukea. On siellä seassa ollut yksi yksinäinen ahvenkin.

Yhteisöllisyys tuo turvaa Saimaalla

Kun taipalsaarelainen Mikko Nikkinen liikkuu Sarviniemen, Kyläniemen ja Suur-Saimaan alueilla, niin ilmapiiri on mukava ja huolehtivainen.

- Lossikuski muistaa aina sanoa, että tiesithän nämä virtapaikat. Ja mökkiläiset joita Saimaalla tapaa, he kertovat, että siellä ja täällä on virtapaikkoja.

Nikkisen mielestä vaaranpaikoista varoittelu on hieno asia.

- Jos itsekin tiedän jotain virtapaikkoja tai muita, niin kyllä kerron niitä eteen päin.