1. yle.fi
  2. Uutiset

Hevosen luottamusta ei oteta vaan ansaitaan

Hiljattain perustetun Hevostaitoliiton varapuheenjohtajaa Mia Kytölää voi hyvällä syyllä sanoa hevoskuiskaajaksi. Hän haluaa nimenomaan auttaa hevosia, mutta myös hevosten omistajia. Tärkeintä on saada kontakti hevoseen.

Kotimaan uutiset
7-vuotias oripoika halusi pyörähdellä Mia Kytölän kanssa
Eeva Hannula / Yle

Hevostaitoliitto (siirryt toiseen palveluun) perustettiin marraskuussa 2012 edistämään luonnollisen hevostaidon tunnettuutta Suomessa. Yhdistyksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on aloittavien hevosharrastajien kouluttaminen turvalliseen hevosen käsittelyyn. Yhdistyksen forssalaisen varapuheenjohtajan Mia Kytölän mukaan ensimmäisenä täytyy ottaa hevoseen kontakti.

- Itse pidän huolen siitä, etten mene tilaan, missä epävarma, aggressiivinen tai varautunut hevonen on irti. Hevosella pitäisi olla vähintään riimu päässä ja mielellään pitkä naru. Yritän pitää huolen siitä, että hevosen pää olisi minuun päin, silloinhan vahinkoa aiheuttava takapää ei voi olla.

Kytölän mukaan hevosen kanssa on tehtävä selväksi, mikä on ihmisen tilaa ja mihin saakka hevonen saa tulla.

- Hevosen täytyy kunnioittaa minua ja minun tilaani. Ensimmäisenä otan turvallisuusasiat huomioon ja sitten muokataan yhdessäoloa, sanoo Kytölä.

Traileriin lastaus työllistää eniten

Kytölää työllistävät nykyään eniten hevoset, jotka eivät mene kuljetustraileriin.

- Sitten ovat ne, joita ei saa kengitettyä. Sitten on taluttamisessa tai selkäännousussa ongelmaa, tai ei voida lähteä maastoon, kun hevonen pelkää autoja. Erilaisia asioita on paljon.

Katsojan silmissä hevosen kouluttaminen luonnollisin hevostaidoin saattaa vaikuttaa maagiselta.

- Kyse on vain siitä, että otan hevoselta johtajuuden. Koetan tehdä hetkessä välit nopeasti selviksi, koska niiin hevosetkin tekevät laumassa, oletko johtaja vai alamainen, kertoo Kytölä.

- Taluttamisessa on yksinkertaiset pelisäännöt, hevosen kuuluu olla minun selkäni takana eli olkapääni ohi ei hevosen lapa mene. Jos minä pysähdyn, hevonen pysähtyy ilman, että pitää riimusta vetää.

Aluksi narun heiluttamisella opetetaan hevonen peruuttamaan ja kunnioittamaan ihmisen tilaa.

- Minun kehoani pitää kunnioittaa, ei välineitä, vaikka niitä käytänkin apuna. Kuitenkin keho on se juttu, koska joka tilanteessa ei välttämättä ole keppiä tai narua kädessä, Kytölä muistuttaa.

Hevonen ei ole ihminen

Hevosen kanssa ei voi neuvotella johtajuudesta, muistuttaa Hevostaitoliiton puheenjohtaja Päivi Lindell.

- Se homma ei toimi, silloin ihminen toimii epäjohdonmukaisesti. Hevoselle on tärkeää, että se tietää oman paikkansa, ja ihminen kertoo sen vain toimimalla johdonmukaisesti. Hevonenhan kyseenalaistaa sitä johtajuutta joka päivä ja oikeudenmukaisuudella ja johdonmukaisuudella saadaan hevonen kunnioittamaan johtajaa, Lindell sanoo.

Hevoselle on tärkeää, että se tietää oman paikkansa, ja ihminen kertoo sen vain toimimalla johdonmukaisesti.

Päivi Lindell

Päivi Lindell riemuitsee kaikesta siitä, mitä hevosen kanssa voi ratsastamisen ja ravaamisen lisäksi tehdä.

- Hevosen kanssa on kiva tehdä aivan kaikkea. Maasta käsin yhteiset metsäretket, opiskelu kentällä vapaana tai narun kanssa, äänimaailmaan totuttaminen, joku voi olla arka takaa tuleviin ääniin tai pään yläpuolella tapahtuviin asioihin. Lasten lelut, koirien vinkulelut, kaikki ovat käyttökelpoisia kun hevosta totutetaan eri asioihin, jopa autonrenkaat, Lindell kertoo.

Hevosen kanssa toimiessa vain mielikuvitus on rajana, sanoo Mia Kytölä.

- Jos hevonen fyysisesti pystyy suorittamaan jonkin asian, niin se on mahdollista hevoselle opettaa, narun hyppäämisestä tulirenkaiden läpi juoksemiseen. Yhdessä puuhastelu ja eri asioihin totuttaminen on mielenkiintoista, aivoja virittävää puuhaa hevoselle. Samalla luottamus kasvaa, kun hevonen näkee, että vaikka kuuluu ääniä tai kahisee pressu, niin ihminen pitää minusta huolta, eikä satu mitään pahaa.

Lue seuraavaksi