Von Bagh muistaa yhä Hitchcockin 45 vuoden takaisen lohkaisun - "Se oli täydellinen ohjelmanjulistus"

Alfred Hitchcock on taas ajankohtainen uuden elämäkertaelokuvan ja klassikkojen esitysten myötä. Peter von Bagh tapasi Hitchcockin 1960-luvulla.

kulttuuri
Alfred Hitchcock
Peter von Bagh tapasi Alfred Hitchcockin vuonna 1968. Hän muistelee Yle Uutisten haastattelussa mestariohjaajan kanssa käymäänsä keskustelua.

Elokuvaohjaaja Alfred Hitchcock vieraili Suomessa vuonna 1968. Samana vuonna nuori filmihullu Peter von Bagh kirjoitti yliopiston lopputyötään jännityksen mestarin vähemmän arvostetusta elokuvasta _Vertigo - punainen kyynel _(1958).

- Soitin hotelliin ja Hitchcock itse vastasi. Tiesin, että minulla on noin 15 sekuntia aikaa vakuuttaa hänet, että meidän on tavattava, von Bagh kertoo.

Hotelli Marskin ravintolassa järjestetty lyhyeksi sovittu tapaaminen venyi lopulta tunnin mittaiseksi.

- Hänhän tapasi kertoa vanhoja juttuja. Tunsin ne kaikki. Mutta yhden lauseen hän sanoi, jota en ollut kuullut aiemmin. Hän sanoi, että poikani, logic is dull - Logiikka on tylsää. Se oli täydellinen ohjelmanjulistus.

Peiton alla piilossa

Nyt Hitchcock on taas ajankohtainen. Perjantaina ensi-iltansa saanut elämäkertaelokuva Hitchcock on vain yksi osa ilmiöstä. Vanhoja klassikkoja on kevään mittaan nähty televisiossa ja valkokankaalla. Viime vuoden lopulla julkaistiin myös kehuttu 14 elokuvan BluRay-kokoelma.

Helsingissä elokuvateatteri Orionissa on käynnissä sarja, jossa esitetään kaikki ohjaajan yli 50 pitkää elokuvaa. Sinne _Vertigoa _katsomaan tullut Krista Kylmäkoski näki elokuvan ensimmäisen kerran 14-vuotiaana.

- Se kosketti silloin jo tosi kovaa. Siinä on makeet kuvakulmat ja tykkään siitä juonesta, kun siinä ei periaatteessa ole juonta. Se on lempi-Hitchcock-elokuvani.

Kylmäkosken kanssa elokuvaan tullut Noora Teiste pitää vanhoista elokuvista niiden tunnelman takia.

- Se on ihana. Hitchcockit ovat hyviä, koska niissä on kauhua, mutta ei oikeasti pelota. Pääsee tunnelmaan, mutta ei tarvitse olla peiton alla piilossa.

Jännityksen mestarin elokuvia ei ole aina arvostettu niin kuin nyt. Esimerkiksi _Vertigo _menestyi alun perin huonosti. Viime vuonna Sight & Sound -lehden kansainvälinen kriitikkoäänestys valitsi _Vertigon _kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi.

Laajin Hitchcock-tutkimus tulee Suomesta

Von Bagh ei ole ainoa suomalainen, joka on kirjoittanut Hitchcockin elokuvista. Yksi kaikkein laajimmista ja seikkaperäisimmistä Hitchcock-tutkimuksista on suomalaisen Heikki Nymanin 1800 -sivuinen järkäle Hitchcockin kosketus.

- Hitchcockista on kirjoitettu enemmän kirjoja kuin kenestäkään muusta ohjaajasta. Nyman on ainutlaatuinen siinä, että hän on paneutunut niin yksityiskohtaisesti niihin kaikkiin. Hän on siinä suhteessa omaa luokkaansa koko maailmassa, sanoo Kansallisen audiovisuaalisen arkiston ohjelmistosuunnittelija Antti Alanen.

Nymanin tekstin kanssa on kuitenkin yksi ongelma. Sitä ei ole julkaistu. Vuosituhannen vaihteessa kirjoitetut tekstit ovat olemassa vain käsikirjoituksina muutamassa kirjastossa.

- Kustantajat pitivät sitä liian laajana. Mielestäni sen mahtavuus on kuitenkin juuri laajuudessa. Nyman ei jätä kiveäkään kääntämättä, mutta hänellä on silti koko ajan punainen lanka siinä, mitä hän tuo esiin, Alanen sanoo.