Laulu koti-ikävästä voittoon Göteborgin elokuvajuhlilla

Mika Ronkaisen dokumenttielokuva Laulu Koti-ikävästä palkittiin Göteborgissa. Elokuva kertoo isän ja pojan automatkasta Oulusta Göteborgiin, missä he asuivat 70-luvulla.

kulttuuri
Laulu koti-ikävästä
Klaffi Tuotannot Oy

Mika Ronkaisen Laulu koti-ikävästä on valittu parhaaksi pohjoismaiseksi dokumenttielokuvaksi Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Ruotsissa. Best Nordic Documentary -kilpailun voittaja julkistettiin Dragon Awards -gaalassa myöhään lauantai-iltana.

Tuomariston mielestä Laulu koti-ikävästä on koskettava tarina siirtolaisuudesta, ja se tuo esiin harvoin käsitellyn trauman Ruotsin hyvinvointivaltion vaurailta 1960- ja 1970-luvuilta. Jury kiittelee sitä herkkyyttä ja hienostuneisuutta, jolla Ronkainen kuvaa isän ja pojan suhdetta sekä heidän tunteikasta matkaansa muistoihin kuuluvuuden tunnetta etsiessään.

Teattereihin huhtikuussa

Göteborgin kansainväliset elokuvajuhlat on Pohjoismaiden arvostetuin elokuvafestivaali ja yksi suurimmista elokuvatapahtumista koko maailmassa.

Ulkopuolisuutta, juurettomuutta, siirtolaisuutta ja ruotsinsuomalaisuutta toisen sukupolven näkökulmasta tarkasteleva Laulu koti-ikävästä aloittaa elokuvateatterikierroksensa Suomessa huhtikuussa, Ruotsissa maaliskuussa.

Laulu koti-ikävästä on Ronkaisen kolmas pitkä dokumenttielokuva. Hänen aiempia töitään ovat Huutajat - Screaming Men ja Freetime Machos.