Stevecon ja AKT:n näkemykset kiistasta päinvastaisia

Stevecon pääluottamusmies Jarkko Arpulan mukaan viime viikkoisella työtuomioistuinkäsittelyllä ei ole suoraa yhteyttä maanantaiaamuna tapahtuneeseen ulosmarssiin. Ulosmarssin syynä on palkanmaksun lopettaminen joiltakin työntekijöiltä.

Kotimaa
Ahtaaja ohjaa lukkia Mussalon satamassa Kotkassa.
YLE / Suvi Simpanen

Satamaoperaattori Stevecon ahtaajat ovat marssineet ulos työpaikoiltaan maanantaiaamuna Kotkan Mussalon ja Hietasen satamissa. Kiistassa on kyse tankosurrauksesta eli konttien kiinnittämisestä laivojen kansiin. Stevecon toimitusjohtaja Henri Kuitusen mukaan tankosurraus kuuluu edelleen merimiesten toimenkuvaan, ei ahtaajien.

- Toivoisin, että tähän asiaan saataisiin mahdollisimman pian ratkaisu, jotta töitä päästäisiin jatkamaan, Kuitunen sanoo.

- Se että työ kuuluisi tästä päivästä alkaen ahtaajille, on AKT:n, ei Stevecon näkemys.

Kiistan taustalla on myös palkanmaksun lopettaminen muutamilta kymmeniltä työntekijöiltä. Ulosmarssiin osallistuu runsaat 400 ahtaajaa.

- Yleinen käytäntö on se, että kun työtaistelu alkaa, niin palkanmaksu keskeytyy, Kuitunen kertoo.

Kuitusen mukaan varsinaisia neuvotteluja tilanteesta ei ole käyty osapuolten välillä.

Mutru: "Tämä on myös turvallisuuskysymys"

Työantajia edustavan Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru pitää AKT:n toimintaa vaatia tankosurraustyötä itselleen kyseenalaisena.

- Tämä on erittäin ikävä tilanne. Tällainen töiden jakaminen on selkeästi yrityksen liikkeenjohtovaltaan kuuluva asia, jossa ammattiyhdistyksillä ei pitäisi olla oikeutta minkäänlaisen painostukseen, Mutru sanoo.

Mutrun mukaan AKT on lähtenyt hyökkäykseen työnjohto- ja liikkeenjohto-oikeutta vastaan.

- Tämä on kyllä hyvin vaarallinen tie. On väärin, etteivät yritykset eivät voi tehdä yritystaloudellisesti järkeviä päätöksiä, vaan joutuvat tällaisen painostuksen kohteeksi, Mutru jatkaa.

Tankosurrauksen teettäminen merimiehillä on myös turvallisuuskysymys, Mutru sanoo.

- Merimiehet tuntevat laivansa ja ne välineet, millä surraus tehdään. He tuntevat myös alustensa vaarat paremmin.

Kiista myös työtuomioistuimen käsittelyssä

Aiemmin Satamaoperaattorit ry haastoi auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n työtuomioistuimeen työtaistelulla uhkaamisesta konttisurrausasiassa. Työtuomioistuin antoi AKT:lle tuomion asiasta perjantaina 1. helmikuuta.

Työtuomioistuin ei ottanut kantaa siihen, kenen työtä tankosurraus on, mutta tuomitsi AKT:n maksamaan Satamaoperaattorit ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 4 000 euroa.

Stevecon pääluottamusmies Jarkko Arpulan mukaan työtuomioistuinkäsittelyllä ei ole suoraa yhteyttä maanantaiaamuna tapahtuneeseen ulosmarssiin. Ulosmarssin syynä on palkanmaksun lopettaminen joiltakin työntekijöiltä.

- Nyt työt kuitenkin halutaan viedä terminaaleihin ja me haluamme alkaa tehdä näitä ahtaajille kuuluvia töitä myös aluksissa, Arpula sanoo.

Aamulla alkanut ulosmarssi tulee satamaoperaattorille kalliiksi.

- Kyllähän me puhumme päivätasolla aina useista sadoista tuhansista euroista. Tämä on todella hankala tilanne, toimitusjohtaja Kuitunen toteaa.

Työantajia edustava Satamaoperaattorit ry vie myös Stevecon ahtaajalakon käsiteltäväksi työtuomioistuimeen.

Ahtaajat järjestivät ulosmarssin myös Torniossa maanantaiaamuna, mutta ovat palanneet jo takaisin työhönsä.

Yle Kymenlaakso ei tavoittanut AKT:n puheenjohtajaa kommentoimaan kiistatilannetta.