Videovuokraamot Netflixistä ja muista tulokkaista: "Hirveä häly pienestä asiasta"

Selviytymistaistelussa ratkaisee vuokraamoiden kyky mukautua asiakkaiden haluihin ja tarpeisiin. Pahin vihollinen voi olla oma jääräpäinen asenne.

Kotimaa
Työntekijä videovuokraamossa.
Yle

Isoja suomalaisia videovuokraamoyrittäjiä eivät ahdista internetissä toimivat kilpailijat vaan havainnot asiakkaiden vapaa-ajan vähenemisestä. Filmtownissa ja Makuunissa on pantu merkille vuokrausmäärien pieneneminen viime vuosina etenkin arkisin.

- Pahin kilpailijamme on vapaa-ajan puute. Arjet ovat hiljentyneet merkittävästi, ja vuokrauksissa näkyy piikki viikonloppuisin, sanoo Filmtownin toimitusjohtaja Tero Nurminen.

Filmtownissa ja Makuunissa vuokraukset vähenivät vuonna 2012 viidellä prosentilla edellisvuodesta. Vuotta aiemmin pudotus oli samaa luokkaa. Tarkkoja lukuja vuokrausten kokonaismääristä yhtiöt eivät paljasta, eikä niitä ole muualtakaan saatavilla.

Kuvatallenteita maahantuovia ja levittäviä yrityksiä edustava Suomen elokuvatoimistojen liitto (SEL ry) neuvottelee parhaillaan jälleenmyyjien kanssa uudesta raportointijärjestelmästä. Se tulee tosin näillä näkymin kattamaan vain myydyt kuvatallenteet, ei siis vuokrattuja kopioita.

SEL:n mukaan kaupoilta kerättyjen tietojen perusteella fyysisten tallenteiden markkinat ovat pienentyneet jonkin verran. DVD- ja Blu-ray-levyjen myynti vähittäiskaupalle kutistui viime vuonna 11 prosenttia.

”Hirveä häly pienestä asiasta”

Internetin tilausvideopalveluiden on jo jonkin aikaa povattu ahdistavan kivijalkaliikkeet nurkkaan. Toistaiseksi elintila ei ole kutistunut uusien kilpailijoiden takia olennaisesti, kertoo markkinointipäällikkö Ritva Laine Makuunista.

- Taannoin toitotettiin internetin tappavan iltapäivälehdet, mutta edelleen niitä myydään. Videoiden vuokraamisessakin verkko tulee vähitellen fyysisten kopioiden rinnalle, tosin netin merkitys on vielä pieni.

Laineen näkemykselle löytyy tukea Makuunin tekemästä kyselytutkimuksesta, joka edustaa kaikkia 15–55-vuotiaita suomalaisia. Viime vuonna lähes kolme neljästä vastanneesta kertoi käyttäneensä vuokrauspalveluja vähintään kerran. Heistä 95 % kävi perinteisessä vuokraamossa, kun netistä vuokranneita oli 20 % ja teleoperaattorien (esim. Elisa Viihde ja Sonera Koti TV) palveluita käyttäneitä 28 %.

Hirveä häly niin pienestä asiasta. Vaikutus meille on ollut vähäisempi kuin säätila lauantaina.

Tero Nurminen, Filmtown

Suomessa Makuunilla on nykyisin oma nettivuokraamonsa. Filmtown on väläyttänyt (siirryt toiseen palveluun) vastaavan perustamista, mutta hankkeen tämänhetkistä tilaa Nurminen ei kommentoi. HBO Nordicin, Netflixin ja Viaplayn kaltaisten tulokkaiden merkitystä hän vähättelee.

- Hirveä häly niin pienestä asiasta. Vaikutus meille on ollut vähäisempi kuin säätila lauantaina, toteaa Nurminen.

”Vauhtisokeudessakin on vaaransa”

Elokuvien ja tv-sarjojen kuluttaminen hakee tällä hetkellä muotoaan. Palveluja tarjoavien yritysten on kyettävä samaan aikaan sekä kuuntelemaan asiakkaidensa muuttuvia haluja että seuraamaan kilpailijoidensa uusia avauksia. Itsepäinen takertuminen vanhoihin toimintamalleihin johtaa nopeasti näivettymiseen.

Varoittava esimerkki löytyy Isosta-Britanniasta, missä vuodesta 1989 toiminut Blockbuster-videoketju kamppailee konkurssia vastaan. Selvitystilaan ajautuneelle yhtiölle (siirryt toiseen palveluun) etsitään kuumeisesti ostajia samalla kun vuokraustoimintaa yritetään saada kannattavaksi. Ellei pelastusoperaatio onnistu, liipaisimella on yli 500 liikettä ja lähes 4 200 työntekijää.

Variety-lehden (siirryt toiseen palveluun)mukaan Blockbusterin ovat ajaneet ahtaalle internetissä toimivat kilpailijat, jotka perustavat liiketoimintansa yksittäisiin vuokrauksiin ja tilauspohjaisiin palveluihin. Markkinaosuuksista – ja ihmisten vapaa-ajasta – taistelevat muun muassa Amazonin Lovefilm, Tescon Blinkbox ja jo mainittu Netflix.

Meidän on muututtava maailman mukana mutta pidettävä mielessä, että vauhtisokeudessakin on vaaransa.

Ritva Laine, Makuuni

- Kuluttajabisneksessä on osattava kuunnella asiakkaita. Meidän on muututtava maailman mukana mutta pidettävä mielessä, että vauhtisokeudessakin on vaaransa, sanoo Makuunin Laine.

Menestysresepti saattaa löytyä muuntelemalla eri ideoita uudeksi kokonaisuudeksi. Yksi tällainen sekamalli on yhdysvaltalainen Redbox, joka yhdistelee perinteistä kivijalkavuokrausta ja nettipalvelua.

Kasvavan Redboxin valttina on laaja miehittämättömien toimipisteiden verkko: asiakkaat varaavat haluamansa elokuvan internetistä ja käyvät poimimassa fyysisen kopion yhdestä lähes 35 000 vuokrausautomaatista. Tarjontaa täydentää myöhemmin tänä vuonna aloittava suoratoistopalvelu.