1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

MTV3 ei pelkää uutta Youtubea: "Tarjoavat vain snack-kulttuuria"

Maikkarin markkinointiosasto suhtautuu tyynesti Youtuben uudistukseen, jossa suomalaisille tarjotaan enemmän kotimaisia videosisältöjä ja mainoksia.

Videopalvelu YouTube avaa tiistaina palvelun suomalaisen version. Googlen omistama YouTube-palvelu lupaa tarjota käyttäjilleen entistä enemmän suomalaista videosisältöä. Palveluun aletaan nostaa esille entistä paremmin myös paikallista sisältöä.

MTV3 ei sitä pelkää, koska yhtiön tarjoaman nettipalvelun Katsomo.fi:n uskotaan kilpailevan eri sarjassa.

- Youtube on vain snack-kulttuuria, me tarjoamme laatusisältöä. Ei me sitä uhkana ajatella, koska jo aiemmin on ollut kansainvälisiä sivustoja, jotka tarjoavat suomalaisille mainospaikkoja. Tällainen piristää vain kilpailua, MTV3:n kaupallinen johtaja Stinde Mäkinen sanoo.

- Itse asiassa aiotaan tehdä jatkossa Youtuben kanssaan sisällöllistä yhteistyötä. Enempää en tässä vaiheessa paljasta, Mäkinen jatkaa.

Muuttuuko mediamainonta?

Googlen kannattavuus perustuu pitkälti siihen, että yhtiö myy keräämänsä käyttäjätiedon perusteella yksilöllisesti räätälöityjä mainoksia. Näin saattaaa tapahtua jatkossa myös Youtubessa. Mitä oletkaan Googleen aiemmin kirjoittanut, sitä voinee jatkossa nähdä Youtube-mainoksissa.

Internetiä kulutetaan television kautta koko ajan enemmän, joten jatkossa olohuoneen sohvalle saattaa tulvia entistä henkilökohtaisempia mainoksia.

Uudistus voi siis muuttaa Suomen mediamainontaa, koska liikkuvaa kuvaa ei ole ennen tällä tavalla voitu kohdentaa.

- Se on totta. Siksi tutkimme, miten mekin voisimme tehdä tällä tavalla personoituja mainoksia. Totta kai seuraamme tilannetta, MTV3:n Stinde Mäkinen myöntää.

- Toisaalta, pystymme nytkin kohdentamaan mainokset tietyille kohderyhmille. En tiedä, onko Suomen kokoisessa maassa tarvetta jaotella käyttäjiä todella pieniin ryhmiin.

Ruutu.fi-palvelua tarjoava Nelonen ei halunnut kommentoida tuoreeltaan Youtuben uudistusta ja sen vaikutusta mediamainontaan. Yhtiöstä kuitenkin kerrotaan, että kehitysmahdollisuuksia kartoitetaan.

- Seuraamme kilpailutilannetta ja uudistamme Ruutu.fi-palvelua tekniikan rajoissa jatkuvasti, Nelosen markkinointijohtaja Heini Häyrinen kertoo.

Maikkarilta uusi videopalvelu

Viime kuukaudet ovat osoittaneet, että viihdekäyttäjistä varsinkin mobiilipuolella käydään yhä verisempää kilpailua.

Suomalaisille on tulvinut lähiaikoina uusia videopalveluita, jotka tarjoavat sarjoja ja elokuvia internetin kautta katseltavaksi. Tällaisia ovat muun muassa Netflix, HBO ja Viaplay. Maikkarin ja Nelosen mukaan kansainväliset kilpailijat eivät vielä ole nipistäneet mainostuloja merkittävästi.

- Ne ovat niin uusia toimijoita vielä. Mutta kyllä nämä ovat kaiken kaikkiaan haastavia aikoja mainosalalla, Mäkinen tietää.

MTV3 aikoo varustautua mobiilikilpailuun tuomalla Filmnet-nimisen palvelun markkinoille kevään aikana. Palvelun kuukausihinnasta ja tarkemmasta tarjonnasta Mäkinen ei vielä halunnut kertoa yksityiskohtaisemmin.