Pakistan suunnittelee virkistysaluetta bin Ladenin surmakaupunkiin

Virkistyspuistoon on tarkoitus rakentaa muun muassa eläintarha ja mahdollisuudet riippuliitoon. Osa poliitikoista toivoo, että hanke kaunistaa Abbottabadin imagoa.

Ulkomaat

Pakistanin hallitus suunnittelee rakentavansa virkistyspuiston Abbottabadin kaupunkiin, joka tuli tunnetuksi terroristijohtaja Osama bin Ladinin piilo- ja surmapaikkana. Khyber Pakhtunkhwan provinssin ministeri Syed Aqil Shah'n mukaan Abbottabadin virkistyspuistoon rakennetaan eläintarha, paikallista kulttuuriperintöä esittelevä puisto ja alueelle perustetaan riippuliitoklubi. Lisäksi virkistyspuistossa on mahdollisuus harrastaa vesiliikuntalajeja.

Shah'n mukaan hankkeen ei ole tarkoitus kätkeä sitä, että al-Qaidan johtaja piilotteli kaupungissa. Osa lainsäätäjistä on kuitenkin avoimesti myöntänyt, että hankkeen toivotaan kirkastavan Abbottabadin ryvettynyttä imagoa.

Virkistyspuiston arvioidaan maksavan noin 50 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Rakennustöiden on määrä alkaa muutaman viikon kuluttua.

Yhdysvallat tappoi Osama bin Ladenin armeijan erikoisjoukkojen iskussa Pakistanissa toukokuussa 2011.

Lähteet: AP