1. yle.fi
  2. Uutiset

Obama allekirjoitti lisävelkalain

Yhdysvaltain presidentti on allekirjoittanut lain, joka sallii liittovaltion ottaa lisää velkaa. Senaatti hyväksyi lain noin viikko sitten kahden kolmasosan enemmistöllä.

Ulkomaat

Presidentti Barack Obama on allekirjoittanut lain, joka antaa liittovaltiolle oikeuden nostaa lisää velkaa. Velkakaton entinen raja, 16,4 biljoonaa dollaria, olisi tullut täyteen tämän kuun puolivälissä.

Asiantuntijoiden mukaan liittovaltio saa nyt ottaa lisää lainaa noin 450 miljardia dollaria. Rahaa tarvitaan esimerkiksi liittovaltion virkamiesten palkkoihin ja sosiaaliturvamenoihin.

Uusi laki on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, ja kestävä ratkaisu on saatava aikaiseksi viimeistään toukokuun puoliväliin mennessä. Tämän vuoksi lakiin on parlamentin alahuoneen republikaanien vaatimuksesta kirjattu ehto: Jos edustajainhuone tai senaatti eivät saa aikaiseksi toimivaa budjettisuunnitelmaa talouden tasapainottamiseksi, kyseisen huoneen edustajien palkanmaksu keskeytetään.

Demokraatit ja republikaanit ovat käyneet kovaa kädenvääntöä parlementissa julkisen talouden hoidosta. Alkujaan republikaanit vaativat, että velkakaton nosto olisi pitänyt sitoa menoleikkauksiin, mutta lopulta he perääntyivät vaatimuksesta.

Lähteet: AP, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi