1. yle.fi
  2. Uutiset

Jussi-palkitun elokuvan näyttelijöitä heräteltiin töihin

Suomalaisen elokuvan arvokkaimmat Jussi-patsaat kahminut Kohta 18 -elokuva tehtiin spontaanisti amatöörinäyttelijöiden voimin. Ohjaaja Maarit Lalli seurasi poikansa ja hänen kavereidensa kolttosia ja halusi pojat esittämään niitä elokuvaansa.

kulttuuri
Ihmisiä Aamu-tv:n studiossa.
Kohta 18 -elokuva yllätti monet Jussi-gaalassa voittamalla himoituimmat palkinnot. Elokuvan takana ovat äiti ja poika eli Maarit Lalli ja Henrik Mäki-Tanila.

Parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen Jussi-patsaat menivät tänä vuonna pitkän elokuvan ensikertalaisille - äidille ja pojalle. Kohta 18 -elokuvan idea lähti kotiarestista.

- Poika juhli 18-vuotiaana vähän liikaa ja kotiarestia tuli kolmeksi viikoksi. Silloin tuli mieleeni, että yhdessä poikani kanssa voitaisiin kirjoittaa näitä kohtauksia, jotka olivat aika hauskojakin, Aamu tv:ssä vieraillut Lalli muistelee.

Lallin poika Henrik Mäki-Tanila näytteli itsekin käsikirjoittamassaan elokuvassa, vaikka vastustikin ajatusta alunperin.

- Pienestä asti olen kasvanut elokuva-alan keskellä. Luontaisesti ajattelin, että en halua ajautua tälle alalle. Leffaa oli kuitenkin tekemässä niin mahtava porukka, että haluan jatkaa elokuva-alalla, Mäki-Tanila sanoo.

"Toteutimme päähänpistoja"

Elokuvassa näytellyt Anton Thompson Coon ei ollut näytellyt ennen Kohta 18 -elokuvaa. Hänen roolihahmonsa tyttöystävä tulee elokuvassa yllättäen raskaaksi.

- En ole kokenut itse sellaista, joten lähdin näyttelemään sitäkin spontaanisti. Esimerkiksi elokuvassa tehty benji-hyppy oli päähänpisto, jonka toteutimme. Mietimme poikien kanssa, että mitä todenmukaista haluaisimme tuoda esille, Thompson Coon sanoo.

Lalli kuitenkin muistuttaa, että vaikka elokuvaa tehtiin improvisoiden ja spontaanisti, tarvittiin paljon työtä.

- Ei lopputulos tule itsestään. Teimme hirveästi töitä, että elokuva pysyy kasassa, Lalli sanoo.

Elokuvan hyvät ja samalla huonot puolet olivat toisensa tuntevat amatöörinäyttelijät.

- Kemiat toimivat hienosti tuttujen kesken. Toisaalta huono puoli oli se, että työmoraali ei tuolloin ollut vielä pojilla kohdallaan. Aamuisin soittelin sinne ja tänne ja kaivoin poikia kuvauksiin, Lalli muistelee.

Aamuisin soittelin sinne ja tänne ja kaivoin poikia kuvauksiin.

Maarit Lalli

Seuraava elokuva isolla rahalla

Lalli arvostaa elokuvan saamia Jussi-patsaita. Kohta 18 -elokuvalle rahoituksen saaminen oli vaikeaa. Lalli odottaa palkintojen helpottavan tulevaisuuden uusia elokuvaprojekteja.

- Työnjälki on auttanut siinä, että uskon, että seuraava elokuvani tehdäänisolla rahalla, Lalli sanoo.

Työnjälki on auttanut siinä, että uskon, että seuraava elokuvani tehdään isolla rahalla.

Maarit Lalli

Hän on käsikirjoittamassa elokuvaa suomalaisesta sosiaali- ja diakoniatyön uranuurtaja Aurora Karamzinista.

- Siitä tulee ihan kansainvälinen juttu, Lalli kertoo.

Lue seuraavaksi