1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lauri Kivinen: "Alueellisten uutisten painoarvo lisääntyy"

Alueellisten tv-uutisten määrä kasvaa maanantaina toisella lähetyksellä. Uutisperheeseen tulee mukaan kello 18 uutispakettiin sisältyvä kolmiminuuttinen alueuutislähetys,  joka nähdään tv1:n puolella. Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen kertoo, että odotusarvo uudelle lähetykselle on korkea.

Kotimaan uutiset
Anssi Leppänen / Yle

Ylen alueelliset tv-uutiset alkoivat vuonna 2000 aluksi koeluontoisesti Lounais-Suomessa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Tämän jälkeen lähetyksiä aloitettiin vielä viidellä eri alueella eli alueellisia tv-uutisia tehdään tällä hetkellä kahdeksalla alueella.

Nyt Yle lisää alueellisten tv-uutisten määrää ja uusi lähetys alkaa maanantaina TV1:ssä klo 18.22. Tämän lisäksi nykyisen TV2:lla nähtävän lähetyksen aika muuttuu. Maanantaista lähtien kymmenminuuttinen alueuutislähetys alkaa jo kello 19. Kanava pysyy ennallaan.

Uuden lähetyksen lisäksi Yle lanseeraa kaikki välineet kattavan ilmeuudistuksen.

Alueellinen painoarvo lisääntyy

Uusi lähetys lisää entisestään Ylen alueellisen uutistoiminnan painoarvoa ja lisälähetystä on jo kaipailtukin, kertoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

- Meillä on vahva alueorganisaatio, ja on havaittu, että alueelliselle televisiosisällölle on myös kysyntää. Nyt saadaan kuuden maissa lyhyt aluekatsaus ja sitten seitsemältä illalla vähän pitempi. Tämä sopii monen katsojan rytmiin, kertoo Kivinen.

Odotusarvo uudelle alueuutislähetykselle on korkea. Toimitusjohtaja Kivinen uskoo, että lähetys tullaan ottamaan hyvin vastaan, sillä alueellista televisiosisältöä on niin vähän.

Lue seuraavaksi