Ex-oikeusministeri Brax: Supo vähättelee äärioikeiston roolia

Entinen oikeusministeri, vihreiden kansanedustaja Tuija Brax katsoo suojelupoliisin vähättelevän äärioikeiston toimintaa. Hänen mukaansa Supo pitäisi saada parlamentaariseen valvontaan.

politiikka
Tuija Brax
Tuija BraxYLE

Jyväskylässä Äärioikeisto Suomessa -kirjan keskustelutilaisuudessa tapahtuneen puukotuksen epäilty kuuluu äärioikeistolaiseen Suomen vastarintaliikkeeseen. Supo kommentoi pian tapauksen jälkeen että tämänkaltainen isku ei tullut sille yllätyksenä, ja että kyse on yksittäisten ääriryhmien välisestä yhteenotosta.

Entisen oikeusministerin mukaan lausunto jätti toivomisen varaa.

- Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Supon yksittäisten toimijoiden kanssa keskusteltaessa väkivaltarikoksista tulee esiin asetelma, jonka mukaan ”ääriliikkeet vaan nahistelevat keskenään” , Brax sanoi Ylen Radion Ykkösaamussa.

Anarkismia pidetään aika järjestäytyneenä ja vaarallisena mutta äärioikeisto on aina ikään kuin mielenterveydeltään järkkyneiden yksittäisten ihmisten toimintaa

Tuija Brax

Braxin mukaan suojelupoliisin toiminnassa on myös nähtävissä erilainen suhtautuminen äärivasemmistoon ja äärioikeistoon.

- Kun katsotaan vaikka Supon vuosikertomusta vuodelta 2011, niin näkyy tendenssinomainen tapa näistä julkisistakin asiakirjoista, jossa anarkismia pidetään aika järjestäytyneenä ja vaarallisena mutta äärioikeisto on aina ikään kuin mielenterveydeltään järkkyneiden yksittäisten ihmisten toimintaa.

- Sitä en osaa arvioida, oliko tämä Supon kanta vai yksittäisen toimijan harkitsematon lausunto, mutta vastaus ei ollut tyydyttävä. Paikalla oli mm. vasemmistoliiton varakansanedustaja Li Andersson ja hänen rinnastamisensa ääriainekseksi on äärimmäisen loukkaavaa ja hämmentävää.

Brax kannustaa hallitusta toimin, jotta suojelupoliisi saataisiin parlamentaarisen valvonnan piiriin.

- Näin on jo kaikissa Suomeen rinnastettavissa maissa. Niissä yhteiskunnallinen uskottavuus, luotettavuus ja kyky puhua ihmisten kieltä on osin varmennettu Euroopan neuvoston suositusten mukaisella parlamentaarisella valvonnalla. Se meiltä puuttuu.