Oikeus keskeytti Ruotsin kiistanalaisen susijahdin

Viranomaiset haluavat pienentää susikantaa sisäsiittoisuuden takia. Järjestöjen valitus pysäytti sudenmetsästyksen.

Ulkomaat

Tukholman kamarioikeus on määrännyt keskeyttämään Ruotsin luonnonsuojeluviraston ajaman ylimääräisen sudenmetsästyksen. Susijahti on jäissä siihen saakka, kunnes hallinto-oikeus on päättänyt sen laillisuudesta. Asiasta kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Virasto oli antanut luvan 16 suden tappamiselle normaalien tappolupien lisäksi. Viraston mukaan metsästyksen tarkoitus on pidemmän päälle vahvistaa kantaa, joka kärsii sisäsiittoisuudesta.

Kolme luonnonsuojelujärjestöä oli valittanut susijahdista oikeuteen. Kamarioikeus antoi asiassa päätöksensä keskiviikkoiltana. Hallinto-oikeus oli aiemmin päättänyt antaa sudenmetsästyksen jatkua.

Ainakin kolme sutta ehdittiin ampua ennen oikeuden päätöstä. Ruotsissa on noin 300 sutta.

Ympäristöministeri Lena Ek sanoi syksyllä, että kanta pitäisi pienentää 180:een eläimeen.

Lähteet: Yle Uutiset