1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

System Of A Down Jurassic Rockin pääesiintyjäksi

Supersuosittu yhdysvaltalaisbändi kruunaa tänä vuonna kolmipäiväisen Jurassicin Mikkelissä.

Jurassic Rockin pääesiintyjä on amerikkalainen rockyhtye System Of A Down. Kuva: Yle

Jurassic Rockin pääesiintyjäksi on kiinnitetty System Of A Down. Supersuosittu yhdysvaltalaisbändi esiintyy Mikkelissä festivaalin päätösiltana sunnuntaina 11. elokuuta. Bändi on ollut aiemmin muun muassa Provinssirockin pääesiintyjä.

Nyt seitsemännen kerran Mikkelin Visulahdessa järjestettävä rockfestivaali on ensimmäistä kertaa kolmepäiväinen. Se järjestetään 9.-11.8.2013. Festariliput tulevat myyntiin ystävänpäivänä torstaina 14. helmikuuta. Viime vuonna festareilla kävi 15 700 vierasta.

Tapahtumassa on mukana YleX.