1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjola Pankki

Pienet hämäläiset osuuspankit haluavat jatkaa itsenäisinä

Osuuspankkifuusiot jättävät Kanta-Hämeeseen kolme pientä osuuspankkia. Lounais-Hämeen pienissä osuuspankeissa fuusiota on pohdittu, mutta itsenäisyys houkuttaa enemmän.

Pohjola Pankki
Osuuspankin kyltti.
Yle

Forssan seudun osuuspankki kertoi torstaina yhdistyvänsä Salon, Somerniemen ja Someron osuuspankkien kanssa. Kolme viikkoa sitten Hämeenlinnan ja Riihimäen seudun osuuspankit kertoivat yhdistyvänsä.

Näiden suurten pankkien ulkopuolelle jäävät Humppilan Jokioisten ja Ypäjän osuuspankit. Sekä Jokioisten Osuuspankin toimitusjohtaja Vesa Rantanen että Humppilan Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Salokangas myöntävät, että pankkien johtoelimissä on mietitty liittoutumista.

- Avoimin mielin olemme ja katselemme kehittyvää maailmaa. Keskusteluja on kyllä käyty, sanoo Jokioisten Osuuspankin Vesa Rantanen.

- Tiedossa on, että haasteita riittää pankkiveron osalta eikä kaikkea vielä edes tiedetä mitä sääntely tuo tulleessaan, mutta siitä huolimatta haluamme mennä itsenäisinä eteenpäin.

Samaa vakuuttaa Humppilan Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Salokangas.

Lue seuraavaksi