1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Vuoden merilaulun voi vaikka räpäyttää

Vuoden merilaulu on taas haussa. Merilaulukilpailun suosio on kasvanut vuosi vuodelta samalla kun osallistumiskriteerejä on lavennettu. Vuoden merilaulun voi voittaa esimerkiksi räppäämällä.

Alma Sipilä säveltää, sanoittaa ja laulaa itse kappaleensa. Kuva: Aleksi Rinta-Kauppila

Merilaulukilpailun suosio on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana. Osallistujamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, viime vuonna kilpailuun osallistui 164 kappaletta.

- Kilpailukappaleita tulee ympäri Suomea. Biisintekijöiden keskuudessa tällä kilpailulla on jo aika kova maine. Olemme siitä tosi iloisia, kertoo Kotkan vs. kulttuurijohtaja Niilo Sevänen.

Merilauluteemaa on laajennettu koskemaan kaikkia vesistöjä. Laulun aihe voi sijoittua esimerkiksi joelle, järvelle tai mökkeilyyn.

Kilpailukappaleet ovat kuitenkin tähän asti olleet perinteisempää muottia. Perinteinen merilaulu on kesäinen ja siinä vellovat vesimassojen lisäksi myös laulajan tunteet.

Sevänen muistuttaa, että kilpailukappaleen ei tarvitse olla millään lailla perinteinen, sillä tyylilaji on vapaa. Vuoden merilaulu voi olla iskelmää, jazzia tai vaikka räppiä.

Tunnettuja säveltäjiä jäänyt finaalin ulkopuolelle

Finaaliin pääsyssä eivät säveltäjän vanhat maineteot paljon paina. Kapellimestari Esa Niemisen kipparoima tuomaristo arvioi kappaleen ensikuuleman perusteella. Kappaleiden säveltäjät ja sanoittajat raati kuulee vasta myöhemmin.

- Aika tunnettuja säveltäjiä on aiemmin jäänyt ulkopuolelle ja uusia, nousevia säveltäjiä on päässyt finaaliin. Näin sen pitää toimiakin, Sevänen alleviivaa.

Vuoden merilaulu valitaan perinteisesti Kotkan Meripäiväviikolla. Viime vuonna kilpailun voitti Alma Sipilän_ Pilvet ovat valtameriä._

Tänä vuonna Merilaulukilpailun osallistumisen takaraja on huhtikuun 29. päivä.