1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Ruben Stiller: Negatiivisesti Sinun

Tunnustan: olen 51-vuotias negatiivinen luuseriduunari. Minulla on väärä asenne. Älkää kertoko asennepoliiseille.

urheilu
Ruben Stiller
Ruben StillerLassi Seppälä / Yle

En jaksa tuulettaa työpaikkani jokaiselle organisaatiouudistukselle. En julista twitterissä rakastavani työtäni joka ikinen päivä. Enkä viitsi edes teeskennellä, että työpaikkani uuden logon väri olisi elämäni kannalta merkittävä kysymys.

Olen kielteinen ja kyyninen ihminen. En osaa edes nauttia työelämän huippuhetkistä.

En hihkunut, kun sain työnantajalta uuden logon värisen muistikirjan ja samanvärisen kynän.

En tanssinut zumbaa, kun luin organisaationi uuden iskulauseen: "Onnistuminen on helppoa ja kivaa!"

Vain aivoton lammas hymyilee aamusta iltaan.

Sen sijaan koko 104 kilon painoinen kielteisyyteni kysyi: mitä minä, 51-vuotias ylipainoinen toimittaja, teen logon värisellä kynällä ja lapsellisella iskulauseella; olenko minä lapsi, jonka tehtävänä on hokea karkkipäivänä kiitollisen autuaasti lausetta siitä, kuinka kivaa on kun on kivaa?

Meitä asennevammaisia on tässä maassa paljon, joten kysyn nyt Suomen negatiivisten ihmisten puolesta:

Milloin saamme oikeuden käyttää työpaikan invavessaa? Milloin kriittisesti ajattelevat negatiiviset ihmiset luokitellaan virallisesti asennevammaisiksi?

Kertokaa se meille. Me negatiiviset vaadimme asemamme virallista tunnustamista.

Tajusin oman asennevammaisuuteni, kun huomasin, että minusta puuttuu sisäinen Katainen.

Ylen kunnallisvaalitentissä Katainen toisti kerta toisensa jälkeen, kuinka valtavasti hän rakastaa työtään. Riemu yltyi sellaisiin mittoihin, että pelkäsin hänen repivän pelihousunsa.

Kataista katsellessa ymmärsin, että olen negatiivinen luuseri, joka ei ole koskaan rakastanut työtään orgastisesti. Kuulin sisältäni ilonpilaajan äänen. Se kysyi:

Kuuluiko pääministerin yltiöpositiivisen hehkutuksen takaa väsyneen ihmisen epätoivo? Psyykkasiko pääministeri itseään, koska jossain mielen pohjalla lymyää inhimillinen epäilys stressaavan homman mielekkyydestä?

Vain negatiivinen ihminen kyselee tällaisia kysymyksiä. Positiivinen ihminen hyväksyy Kataisen hehkutuksen sellaisenaan ja rientää sosiaaliseen mediaan kertomaan, kuinka elämän tarkoitus löytyy fantastisen työn messevästä haasteellisuudesta.

Koska on aivan selvää, etten tule löytämään sisäistä Kataistani, minusta ei ikinä tule kokoomuslaista. En kykene elämään kokoomuslaisessa hymiössä, joka jokainen päivä on fantastinen mahdollisuuksien ikkuna. Puolueen Toivo-kampanjasta sain sokerimyrkytyksen, josta olen toipunut vähitellen luontaisen kyynisyyteni voimin.

Tajusin oman asennevammaisuuteni, kun huomasin, että minusta puuttuu sisäinen Katainen.

Olen ilmeisesti parantumaton tapaus. Me asennevammaiset olemme tällaisia.

Kehotan kaikkia negatiivisia asennevammaisia myöntämään vammaisuutensa avoimesti ja kertomaan Suomen normipositiivisille, miten vammaisesti me ajattelemme.

Kertokaa, ettei teitä kiinnosta organisaation uuskielinen paskapuhe, vaan olette päättäneet keskittyä omaan työhönne.

Kertokaa, että olemme aikuisia, emmekä näin ollen tarvitse lapsellisia iskulauseita tai asennepoliisikonsulttien hölynpölyä.

Kertokaa, että kriittinen ajattelu on pakosti negatiivista, ja että vain aivoton lammas hymyilee aamusta iltaan.

Antakaa palaa, asennevammaiset!

Ruben Stiller
Kirjoittaja on toimittaja ja Pressiklubi-ohjelman juontaja

Lue seuraavaksi