1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuolevan kyhmyjoutsenen laulu on legendaa

Tarinan mukaan kuoleva joutsen laulaisi kauniimmin kuin koskaan. Vertauskuvallinen tarina on liitetty erityisesti hiljaisiin kyhmyjoutseniin.

luonto
Joutsenia taivaalla.
Heli Tolvanen

Kyhmyjoutsen ei laula.

Heinolan lintutarhassa joutsenten keskeltä tavoitettu lintuopas Olli Vuori kuvailee kyhmyjoutsenen laulua ”lähinnä korinaksi”.

Sen sijaan laulujoutsenen laulu on Vuoren mukaan sykähdyttävää.

- Keväisenä varhaisaamuna tai myöhään illalla kansallislintumme ääni jossakin veden äärellä on hieno kokemus, vaikkakin kärsinyt inflaatiota, kun lintu on levinnyt niin laajalle.

Laululla monta merkitystä

Laululla on Vuoren mukaan monta tarkoitusta. Se liittyy mm. pesintäkauteen ja soidinmenoihin.

- Pesimäkaudella pariuskollinen laulujoutsen kuuluttaa liittonsa vahvuutta ja reviirinvalintaa ympäristölle. Nuoret linnut puolestaan houkuttelevat puolisoa paikalle.

Vuoren hoivaamat linnut laulavat ja juttelevat hoitajilleen vankeudessakin.

Tuskinpa kovin moni pääsee kuolevan joutsenen viereen toteamaan tarinan todenperäisyyden

Lintuopas Olli Vuori

- Osa joutsenista on täällä jo neljättä vuotta ja ne päästelevät kaulat ojossa monenlaista ääntä.

Vuori ei pidä pahana, että lintuihimme liittyy kansanuskomuksia ja myyttejä.

- Tuskinpa kovin moni pääsee kuolevan joutsenen viereen toteamaan tarinan todenperäisyyden, siihen voi uskoa jos haluaa.

Heinolan lintutarhan isäntä kannustaa hakeutumaan luontoon kuuntelemaan lintuja.

- Laulujoutsen laulaa kyllä kauniisti jo ennen kuolemaansa, Vuori naurahtaa.

Lue seuraavaksi