Kaasuvuotoepäilystä pelastusoperaatio Asikkalassa

Aura-auton jarrut pettivät, ja auto luisui kahden nestekaasupulloja sisältäneen häkin päälle. Kaasuvuotovaaran vuoksi tieosuuksia suljettiin keskiviikkoiltana Vääksyn keskustassa.

Kotimaa
Vääksyn onnettomuuspaikka.
Martti Komu

Epäilty kaasuvuoto aiheutti mittavat pelastustyöt Vääksyssä eilisiltana.

Aura-auton jarrut rikkoutuivat Vääksyn keskustassa sijaitsevan kylmäaseman pihalla ja auto luisui kahden nestekaasuhäkin päälle.

Kaasu- ja syttymisvaaran vuoksi sekä valtatie 24 että Asikkalantie suljettiin noin 40 minuutiksi liikenteeltä. Liikenne ohjattiin kiertotielle.

Myöhemmin kävi ilmi, että syttymisvaaraa ei ollutkaan, sillä aura-auton rikkomat kaasupullot osoittautuivat tyhjiksi.

- Se oli onni, sillä emme tienneet pullojen olevan tyhjiä ennen kuin saimme ne pois aura-auton alta. Aura osui kolmanteenkin häkkiin, missä oli täysin nestekaasupulloja, mutta ne säilyivät ehjänä, päivystävä palomestari Kari Sipilä sanoo.

Tieosuuksien sulkeminen ruuhkautti liikennettä Asikkalassa alkuillasta.