Poliisiylijohtaja Paatero Laukaan romahduksesta: Lumi ei ole syyllinen

Ratsastusmaneesin romahduksessa kuoli yksi lapsi ja yksi lapsi ja yksi aikuinen loukkaantuivat vakavasti. Onnettomuustutkintakeskus tutkii romahduksen.

Kotimaa
Mikko Paatero
Mikko PaateroRoni Rekomaa / Lehtikuva

- Tällaisia ei pitäisi tapahtua lainkaan, se on lähtökohta. Onnettomuustutkintakeskus ja poliisi nyt selvittävät mistä oli kyse, Paatero sanoo.

Onnettomuuden syyksi on arveltu lumikuormaa.

- Se ei ole asian ydin. Lumi ei ole koskaan syyllinen, ihmiset ovat syyllisiä. On rakennuksen omistajan asia huolehtia, että se on siinä kunnossa ettei tällaista tapahdu, Paatero linjaa.

Myös Onnettomuustutkintakeskuksen alustava linja on, että maneesin katto ei romahtanut lumen vuoksi.

- Julkisista lähteistä on saatavissa lumen mittaustietoja, ja niitten mukaan Laukaassa on normaali tai pienehkö määrä lunta. Kattojen ei pitäisi sortua tällaisilla lumikuormilla, sanoo Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnanjohtaja Kai Valonen.

Päivystävä palomestari Kalle Hakamäki Keski-Suomen pelastuslaitokselta sanoo kuitenkin, että lunta oli paljon.

- Pelastustyö oli haastavaa runsaan lumen vuoksi. 1700 neliön teräskaarihalli oli romahtanut harjalta kokonaan. Jouduimme raivaamaan tilaa raskaalle nosturille, ja se edellytti useiden puiden kaatamista ja pihankin raivaamista, hän sanoo.

Raivaustyöt onnettomuuspaikalla jatkuvat.

14.02.2013 klo 9:40 täydennetty päivystävän palomestarin kommentti.