1. yle.fi
  2. Uutiset

A Good Day to Die Hard -elokuvan käsikirjoitus on olematon

Ensimmäinen Die Hard –elokuva nähtiin teattereissa 25-vuotta sitten. Vanhan koulukunnan toimintasankareiden parhaimmistoon kuuluva Bruce Willis on tuon jälkeen pukenut John McClanen tyköistuvan t-paidan vielä neljä kertaa. Edellisessä Die Hard –seikkailussa liikuttiin tietokonerikollisuuden parissa. Tässä uutuudessa moisesta hienostelusta on luovuttu ja palattu perusarvojen pariin.

kulttuuri
Kuva elokuvasta A Good Day to Die Hard.
Kuva elokuvasta A Good Day to Die Hard.Twentieth Century Fox
Tähtiä.

Tässä viidennessä elokuvassaan kovispoliisi John McCLane matkustaa Moskovaan. Kyseessä ei suinkaan ole lomamatka vaan McClane seniorin tarkoituksena on auttaa venäläisten viranomaisten kanssa vaikeuksiin joutunutta poikaansa. Ennen kuin kukaan ehtii sanoa Yipee-Ki-Yay Mothe Russia, ovat isä ja poika sotkeutuneet räväkkään vankilapakoon ja jahtaavat joukkoa inhoja venäläisiä suurrikollisia. Panoksena on tietenkin vapaan maailman ja demokratian kohtalo. Rikollisten tavoitteena kun on saada käsiinsä Tshernobylin onnettomuuden jälkeen teille tietymättömille ajautunutta uraania ja valmistaa ydinaseita.

Tämän Die Hard –sarjan 25-vuotisjuhlaseikkailun on käsikirjoittanut Skip Woods. Hänen aiemmin töihinsä kuuluvat mm. sellaiset elokuvat kuin X-Men Origins: Wolverine (2009) ja The A-Team _(2010). Ohjaajan pallille on istuutunut John Moore, jonka joku saattaa muistaa sellaisista vähemmän onnistuneista elokuvista kuin _The Ome_n (2006) ja _Max Payne (2008). Ei olisi mikään ihme, vaikkei hänen nimeään tämän jälkeenkään muistettaisi, sen verran keskinkertaista työtä hän tässä tekee.

Elokuvan käsikirjoitus on valitettavasti lähes olematon. Tarjolla on isoja takaa-ajoja, suuria ja vieläkin suurempia räjähdyksiä ja jumalatonta pyssynpauketta. Tässä kaikessa ei olisi mitään vikaa, jos mukana olisi edes vähän huumoria tai pieni ironian välähdys. Sen sijaan toimintakohtausten välit on täytetty jaksoilla, joissa sankari huokailee olevansa jo liian vanha näihin hommiin. Lisäksi mukana on tukku löyhiä isä-poika -vitsejä. Ei paljoa puolentoista tunnin elokuvan tarpeiksi.

Tekijöillä ei juuri tunnu olleen elokuvan parissa kovinkaan hauskaa. Pikemmin kyse tuntuu olleen rutiiniluonteisesta työrupeamasta. Ei siis ihme, että katsomossakin on melkoisen tylsistynyt olo tätä ennalta arvattavaa, rutiininomaisesti toteutettua ja tosikkomaista elokuvaa seuratessa.

Jotain hyvääkin elokuvasta on kuitenkin löydettävissä. Koska kyseessä on miehisten miesten elokuva, on tekstissä mukana paljon kiroilua. Suomenkielistä tekstitystä kannattaa tässä mielessä tarkkailla, sillä kääntäjän voimasanavalikoima on, sanotaan mielenkiintoinen.

Lue seuraavaksi