Jari Tervo: Muotokuva

Suomen kansaa on jälleen kerran loukattu. Tämä on sietämätöntä. Mustasta Mannerheimista on kulunut vasta puoli vuotta, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.

Yle Blogit
Jari Tervo
Jari TervoLassi Seppälä / Yle

Nyt kansan kauneudentajua loukataan Marjatta Tapiolan maalaamalla puhemiesmuotokuvalla presidentti Sauli Niinistöstä.

Kansa on ilmoittanut närkästyksestään iltapäivälehtien keskustelupalstoilla.

Kansan mielestä raivostuttavinta jupakassa on se, että kansalle lyödään käteen maksettavaksi kahdenkymmenenviidentuhannen euron lasku kansan loukkaamisesta.

Se on taiteilijan palkkio teoksesta.

Kansa olisi ollut valmis maalaamaan muotokuvan murto-osalla tuosta taksasta, ja potretista olisi tullut selvästi parempi kuin tästä luonnosmaisesta kyhäelmästä.

Kohtuukäyttäjänä tunnettu tasavallan presidentti näyttää maalauksessa juopotelleelta ja turpaansa saaneelta.

Maalia kansa olisi levittänyt kankaan joka neliösentille, koska joka neliösentistä myös maksetaan.

Massojen mielestä käypäinen vaihtoehto olisi ollut lähettää Niinistöstä kuvakortti Kauko-Itään. Siellä olisivat sukkelat pojat maalanneet viidelläkymmenellä eurolla arvokkaan kuvan.

Nehän neulovat siellä myös silkkikangaspuvun kahdessa päivässä ihan mittoihin ja ilman apurahaa.

Kansa ei pidä Tapiolan puhemiesmuotokuvaa presidentti Sauli Niinistöstä edes näköisenä. Maalauksen hahmo muistuttaa kansan mielestä Mauno Koivistoa, Mustanaamiota ja Jörn Donneria. Kuvassa on nähty myös Tapio Rautavaara siestakaljalla.

Sitäkin on harmiteltu, että kohtuukäyttäjänä tunnettu tasavallan presidentti näyttää maalauksessa juopotelleelta ja turpaansa saaneelta. Kulmakarvat ovat liian tuuheat. Presidentti kärsii vakavasta ihosairaudesta ja lukee kirjaa ryssistä. Tätä on muka maalattu vuosi.

Kun lukee kansan (tietenkin nimettömiä) taidemielipiteitä iltapäivälehtien keskustelupalstoilta, tajuaa kansan ahdistuksen.

Se pelkää, että sitä pidetään tyhmänä. Valitettavasti kansa ei jätä muuta mahdollisuutta.

Kun on nähnyt kansakoulukirjassa taistelevat metsot yli viisikymmentä vuotta sitten, ei pätevöidy lausumaan kuvataiteesta yhtään mitään.

”Ei kai Luojan tähden taide ole sitä, että ihmisiä loukataan ja siitä pitää vielä loukattujen maksaa?”

Itsensä munaamiselle se avaa kyllä rannattomat aavat. Näin vain on.Eikä siinä auta, vaikka olisi miten tunnollinen veronmaksaja ja tunnistaisi valokuvista ihmisiä, esineitä ja kansallismaisemia.

”Minäkin voin paskantaa lasipurkkiin, ja myydä sen taiteena.” Tätä mieltä on nimetön kansalainen netissä.

Ainahan voi yrittää. Päivätyöstä ei kannata kuitenkaan luopua.

Demokratiassa kansalaisella on taiteen tekemisen sijasta aina tämä populääri vaihtoehto: paskantaa lasipurkkiin ja kaupitella sitä punnittuna mielipiteenä Iltalehden keskustelupalstalla.

Kansa pelkää, että sitä huijataan taiteen nimissä. Piirretään vaan suttuviivaa, kun ei osata piirtää näköistä. Maksuhetken jälkeen poistutaan nurkan taakse nauramaan hyväuskoisille.

Pyydän kansaa rauhoittumaan. Jos sitä on petkutettu, niin nenästä sitä vedettiin silloin, kun vuosikymmenten ajan erinäköisistä, eriluonteisista ja erilaista maailmankatsomusta edustavista merkkihenkilöistä sutaistiin yhdennäköisiä muotokuvia. Lakimiehet nojasivat Suomen Laki I:een. Valtiomiehet nojasivat itseensä. Luotettava ja arvovaltainen katse. Ei muuta kunniaa.

Kansan tämänhetkisen ja kaikkien tätä edeltävien taidenärkästysten ytimen voi pelkistää näin: ”Ei kai Luojan tähden taide ole sitä, että ihmisiä loukataan ja siitä pitää vielä loukattujen maksaa?”

Sitä se nimenomaan on. Se on taiteen määritelmä.

Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija