Taidetta ympäri kaupunkia

Kemin Taiteiden yö järjestetään jälleen lauantaina. Perinteisesti Kemin kulttuurikeskuksessa järjestetty tapahtuma levittäytyy tänä vuonna ympäri kaupunkia.

Kemi
Kemin taiteiden yön juliste
Taiteiden yö kutsuu kemiläisiä pitkän tauon jälkeen. Tapahtuma järjestetään 12.2.YLE / Laura Holappa

Kemin kirjastotoimenjohtaja ja Taiteiden yö-tiimin vetäjä Hilkka Heikkinen kertoo, että tänä vuonna erilaista ohjelmaa järjestetään kulttuurikeskuksen lisäksi muun muassa kaupungin kahviloissa, marketeissa ja Sauvon salissa.

Teatterin, kirjallisuuden ja kuvataiteen lisäksi tärkeässä osassa on lasten- ja nuorten ohjelma. Esimerkiksi lauantaina päivällä Sauvon salissa järjestetään ensimmäistä kertaa lasten musiikkitapahtuma TalviRondelli.

Nuorille musiikkia tarjoilee illalla Kemin sauvon salissa järjestettävä Coronarock-tapahtuma. Lavalle nousee muun muassa laajalti valtakunnan suosiota kerännyt Haloo Helsinki! -yhtye, UMK:n finaalista tuttu Last Panda sekä Lockarock-kilpailun 2012 voittaja M.O.O.P -yhtye.

Tanssien kirjastossa

Taiteiden yön aikaan avataan myös Kemin uudistunut kirjasto. Tapahtuman aikana kirjastossa järjestetään muun muassa tanssit.

Kirjallisuudesta kiinnostuneet voivat osallistua myös kirja-iltaan kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa. Tilaisuudessa ohjaaja/toimittaja Päivi Istala kertoo kertoo kirjastaan Ristivetoa.

Lisäksi kulttuurikeskuksessa voi ihailla teatteriesityksiä, taidemuseon Marimekko-muotinäytöksiä ja Kitacon 5 -tapahtuman esityksiä.

Kaupungintalo kertoo historiaa

Lauantai-illan hämärtyessä Kemin kaupungintalon seinään heijastetaan valo- ja valokuvainstallaatio. Valokuvien lisäksi kaupungintalo seinällä näytetään kaitafilmi, joka käsittelee Kemin historiaa.

Suunnistaminen tapahtumasta toiseen on pyritty tekemään helpoksi. Kaikki Taiteiden yön tapahtumapaikat on esimerkiksi merkitty valkoisilla ilmapalloilla.