Vain harva huostaanotettu lapsi palaa kotiinsa

Tutkimukseen osallistuneista vajaasta sadasta lapsesta vain 11 palasi kotiinsa huostaanottoa seuranneiden viiden vuoden aikana.

Kotimaa

Vain harva huostaanotetuista lapsista palaa kotiinsa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan vain hieman yli kymmenen prosenttia huostaanotetuista lapsista palasi kotiinsa muuttuneen elämäntilanteen vuoksi ja näistäkin lapsista vajaa kolmannes otettiin myöhemmin uudelleen huostaan.

Tutkimuksen mukaan ei näytä siltä, että huostaanotto olisi väliaikainen toimenpide tai että tilanne kotona paranisi sillä välin, kun lapsi on huostaanotettuna. Useimmiten huostaanotto päättyy siksi, että lapsesta tulee täysi-ikäinen.

Kuitenkin sosiaalityöntekijöiden arvioiden mukaan noin 86 prosentilla lapsista huostaanotto on vastannut lapsen tarpeita hyvin tai erittäin hyvin. Sosiaalityöntekijät arvioivat, että huostaanoton aikana useimpien lasten tilanne muuttui paremmaksi verrattuna tilanteeseen, jossa huostaanottopäätös tehtiin.

Tutkimuksesta selvisi myös, että sijaishuollon aikana kaksi kolmesta lapsesta tarvitsi apua mielenterveysongelmiinsa. Moni tarvitsi apua myös koulunkäyntiin.

Tutkimuksessa selvitettiin vuonna 2006 huostaanotettujen lasten tilannetta viisi vuotta huostaanoton jälkeen, eli vuonna 2011. Tutkimuksessa oli mukana 97 lasta.