Tsheljabinskissä alkoi meteoriittikuume - suurinta palaa etsitään järvestä yhä

Tsheljabinskilaiset etsivät innolla meteoriitinkappaleita, joista maksetaan enemmän kuin kullasta. Poliisi kuitenkin varottaa huijausyrityksistä. Tutkijat vahvistivat, että pieniä kappaleita on löytynyt Tshebarkuljärvestä.

Ulkomaat
Ihmisiä todennäköisesti meteoriitin aiheuttaman avannon ympärillä Tsherbakuljärven jäällä.
Ihmisiä todennäköisesti meteoriitin aiheuttaman avannon ympärillä Tšebarkuljärven jäällä, lähellä Tšeljabinskin kaupunkia 16. helmikuuta.Sergei Ilnitski / EPA

Venäjällä tuhoa tehneen meteoriitin palasia on kuin onkin löytynyt paikallisen järven jäältä. Tieto löydöstä lisäsi paikallisten asukkaiden intoa erikoisten kivien etsiskelyyn. Tsheljabinskissä eletäänkin varsinaista meteoriittiryntäyksen aikaa. Poliisit sanovat tarkastavansa kaikki nettihuutokauppailmoitukset petosten varalta.

Tsheljabinskin alueelta Tshebarkuljärvestä otetuista pikkuruisista kivenpalasista on löytynyt todisteita siitä, että ne ovat peräisin ulkoavaruudesta. Järveen syntyi kahdeksanmetrinen avanto, jonka ympäristöstä lumihangesta on löytynyt 53 mustaa kivenpalasta. Niiden koko vaihtelee puolesta sentistä senttiin.

- Vahvistamme, että ryhmämme löytämissä kappaleissa on meteoriitin piirteitä, kertoo Uralin osavaltion yliopiston tutkimusryhmän johtaja Viktor Grohovski.

Tutkijoiden mukaan kappaleissa on noin kymmenen prosenttia rautaa. Lisäksi näytteistä löytyi peridoottia ja sulfiittia.

Järven pohjasta etsitään yhä varsinaista meteoriittia, joka räjähtäessään aiheutti 30 kertaa Hiroshiman atomipommin kokoisen paineaallon. Kappaleen on arvioitu olevan noin 50-60 sentin kokoinen.

Alun perin meteoriitti on Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan arvion mukaan ollut 17-metrinen ja painaneen noin 10 000 tonnia. Se kuitenkin rikkoutui ilmakehään tullessaan ja iski maahan 30 kilometrin sekuntivauhtia, arvioi Venäjän avaruushallinto Roskosmos.

Venäläiset perkaavat hankea

Avaruusharrastajat ja keräilijät ovat intoutuneet meteoriitista. Meteoriitinkappaleen hinnaksi on arvioitu jopa 66 000 ruplaa eli noin 1 640 euroa grammalta - yli 40-kertaisesti kullan hinta.

Tsheljabinskiläiset ovat nähneet mahdollisuutensa äkkirikastumiseen ja käyvät nyt läpi lumihankea kappaleiden löytämiseksi. Viranomaiset ovat eristäneet järven ympäristön, mutta kappaleita etsitään muualtakin Tsheljabinskista ja sen lähistöltä.

Viikonloppuna yli 20 000 ihmistä avusti siivous- ja etsintätöissä. Monet olivat mukana vain löytäkseen meteoriitinkappaleita.

Jotkut toiveikkaat ovat jo ehtineet ilmoittaa löydöistään venäläisissä nettihuutokaupoissa. Kivistä on pyydetty 300 000 ruplasta eli vajaasta 7 500 eurosta vain tuhanteen ruplaan eli vajaseen 25 euroon. Poliisi kuitenkin sanoi, että mikään myydyistä kivistä ei käytännössä varmasti ole aito.

Venäjän sisäministeriö tiedotti maanantaina, että jokainen kauppa selvitetään petosten varalta.

Kymmenien miljoonien tuhot

Metaoriitin aiheuttamat tuhot ovat paljastuneet vasta päivien kuluessa. Viranomaiset tarkensivat maanantaina loukkaantuneiden määrää, joka nousi jo noin 1 500 ihmiseen. Heistä yli 40 oli yhä sairaalahoidossa.

Tuhojen hinnaksi on arvioitu alustavasti miljardi ruplaa eli 24,8 miljoonaa euroa.

Meteoriitti rikkoi vajaat 5 000 rakennusta viidellä alueella Venäjällä. Rikkoutuneissa kodeissa asui yhteensä 100 000 ihmistä. Lisäksi lukuisia julkisia rakennuksia rikkoutui, muun muassa sinkkitehtaan tiiliseinä skä kaksi jääkiekkoareenaa, judokeskus sekä upouusi uimahalli, joka valmistui vesipallon EM-kisoja varten. Myös satoja kouluja ja terveyskeskuksia rikkoutui.

Viranomaiset arvioivat maanantaina saaneensa korvattua noin kolmasosan kaikista rikki menneistä. Yhteensä noin 200 000 neliömetriä ikkunaruutuja ja muita laseja rikkoutui.

Lähteet: AFP, AP, Reuters, Itar-Tass