1. yle.fi
  2. Uutiset

Venäläiskoneet evakuoivat siviilejä Syyriasta

Venäjän mukaan koneet vievät Syyriaan apua ja toivat sieltä siviilejä, jotka halusivat lähteä maasta. Venäjä lähettää lisäksi Välimerelle lisää sotalaivoja, jotka saattavat sotilaslähteen mukaan osallistua venäläisten evakuoimiseen Syyriasta.

Ulkomaat

Venäjä on lähettänyt Syyriaan kaksi lentokonetta, jotka vievät maahan avustustarvikkeita sekä evakuoivat sieltä pois haluavia siviilejä, kertoi maan hätätilaministeriö. Toinen koneista lähti myöhemmin tiistaina paluumatkalle mukanaan lähes sata siviiliä.

Ministeriön edustajan Irina Rossiuksen mukaan Iljushin-62- ja Iljushin-76-koneet lensivät Latakiaan Syyriaan mukanaan 46 tonnia humanitaarista apua, muun muassa telttoja, generaattoreita, keittiötarvikkeita, kokoontaitettavia huonekaluja ja ruokaa.

Ensimmäisen koneen mukana Syyriasta lähti 99 venäläistä ja muiden IVY-maiden kansalaisia. Oli vielä epäselvää, tuoko myös toinen kone mukanaan evakuoitavia. Venäjän kansalaisille on kuitenkin avattu erityinen puhelinlinja, josta saa tietoja Syyriasta poistumiseksi. Puhelimesta saa myös psykologipalveluita.

Evakuointeja seurataan

Länsimaat ovat seuranneet tarkoin Venäjän suurempia evakuointisuunnitelmia merkkinä Syyrian tilanteen muutoksesta. Tammikuussa kaksi venäläiskonetta toi Libanonin pääkaupungista Beirutista Moskovaan 77 ihmistä, jotka halusivat lähteä Syyriasta.

Venäjän puolustusministeriö puolestaan kertoi tiistaina, että maa lähettää Välimerelle neljä sotalaivaa lisää. Alueelle lähtevät alukset ovat maihinnousualuksia. Alueella on jo saattoaluksia ja pienempiä aluksia.

Uutistoimisto RIA Novostin sotilaslähde sanoo, että alusten päätehtävä voi olla osallistua venäläisten evakuoimiseen Syyriasta. Puolustusministeriön mukaan laivat lähetettiin "sotilastarkoituksiin" ilman tarkempia tietoja.

Hätätilaministeriön toinen edustaja Jevgeni Perebeinos kertoi myöhemmin, että Syyriaan lähteneet venäläiskoneet auttavat Ukrainaa evakuoimaan kansalaisiaan. Venäläiskoneisiin on tulossa kymmenkunta vajaasta 40:stä nyt evakuoitavasta ukrainalaisesta. Tämä on seitsemäs Syyriasta evakuoitava ukrainalaisryhmä.

Venäläismedian mukaan Syyriassa asuu noin 8 000 sellaista venäläistä, jotka ovat rekisteröityneet konsulaattiin. Maassa saattaa kuitenkin asua jopa 25 000 venäläisnaista, jotka ovat avioituneet syyrialaisten kanssa.

Lähteet: Itar-Tass, AFP

Lue seuraavaksi