Kyllössä avoimet ovet tänään

Kyllön terveysasema avaa tänään ovensa kaikelle kansalle. Uusia tiloja esittelemässä JYP:n naisjoukkueen pelaajat.

JYP naiset
Kyllö,Jyväskylä terveysasema
Kyllö esittäytyy tänään kaupunkilaisille

Kyllön terveysasemalla järjestetään tänään iltapäivälla avoimien ovien päivä. Terveysaseman remontti valmistui joulukuussa ja tänään kaikilla terveysaseman palveluista kiinnostuneilla on mahdollista tutustua uusittuihin tiloihin klo 12 ja 17 välisenä aikana.

Samalla terveysasemalla järjestetään erilaisia oman terveyden ylläpitoon liittyviä tietoiskuja.Tilojen esittelyssä on apuna talon oman henkilökunnan lisäksi JYPin naisjoukkueen pelaajat. Terveysaseman vastaanotot toimivat tapahtumapäivänä lähes normaalisti.

Paikalle tulijoille autojen pysäköintipaikkoja on Kyllön pihassa ja keskussairaalan parkkihallissa. Ruuhkien välttämiseksi toivotaan, että mahdollisimman moni tulee tapahtumaan kävellen tai linja-autolla.

Myös Palokan terveysasema remontoidaan

Palokan terveysaseman remontti etenee. Jyväskylän Tilapalvelun johtokunta hyväksyi eilen illalla terveysaseman korjaus- ja muutostöiden hankesuunnitelman. Sen kustannusarvio on noin 3,9 miljoonaa euroa.

Palokan terveysaseman nykyisistä tiloista osassa on kärsitty sisäilmaongelmista. Niiden seurauksena osa tiloista on ollut tyhjillään keväästä 2011 asti.