Virolaissäveltäjän Universumin äänet vievät avaruusmatkalle

Virolainen Urmas Sisask on intohimoinen tähtitieteen harrastaja. Tämä näkyy ja kuuluu hyvin myös Voices of Universe -teoksessa, jossa kuulijat pääsevät huikealle avaruusmatkalle halki universumin. Vauhtia matkalle antavat neljä lomittain asetettua flyygeliä ja kahdeksan pianistia.

kulttuuri
Pianistien konserttiharjoitukset hämeenlinnalaisen Verkatehtaan Lasipihalla.
Kimmo Tapanainen

Viron tunnetuimpiin säveltäjiin kuuluvan Urmas Sisasksin musiikkia esitetään keskiviikkona ja torstaina Hämeenlinnassa. Esityspaikkana on musiikki- ja kongressikeskus Verkatehtaan lasipiha.

Neljän flyygelin ja kahdeksan pianistin voimin esitettävä "Universumin ääniä" vie kuulijat avaruudellisiin tunnelmiin. Teos alkaa kuten arvata saattaa Alkuräjähdyksestä, jonka jälkeen sävelmatka jatkuu Linnunradalle ja Andromedaan. Tutkimusmatkan päätepysäkkinä on Maa. Kaksikymmentä minuuttia kestävän konsertin päättää Finaali eli Hymni Kaikkeudelle.

- Luvassa on mahtava spektaakkeli, jossa me esimerkiksi nypimme flyygelin sisältä ääniefektejä, kertoo pianisti Kimmo Tapanainen. Musiikki on hyvin rytmikästä ja melodista ja tätä on helppo kuunnella.

- Lisäyllätyksen konserttiin tuo se, että olemme saaneet paikanpäälle myös säveltäjän eli Urmas Sisask tulee tänne ja näillä näkymin hänkin soittaa jotakin. Shamaanirumpua tai isorumpua.

Musiikkielämyksen kruunaa valotaiteilija Juha Rouhikosken luoma valomaailma.

Esitys tukee pianisti Kimmo Tapanaisen mukaan hienosti ajatusta siitä, että Verkatehdas olisi kansalaisten olohuone Hämeenlinnassa. Verkatehtaan konsertit alkavat Hämeenlinnassa kello 20 ja niihin on vapaa pääsy.