”Minä kävin sen kaiken läpi” – entinen Abu Ghraib -vanki asuu nykyisin Suomessa

Irakilainen toimittaja Hussein al-Maadidi joutui marraskuussa 2003 Abu Ghraibin vankilaan. Vankilasta tuli seuraavana keväänä maailmankuulu, kun sen vartijoiden ottamia järkyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen.

Kotimaa
vankeja kasassa käytävässä
EPA/ DSK
Etewi Al Madidi
Hussein al-Maadidin haastattelu kohdassa 43:40

Kuvat on otettu samana syksynä, jolloin al-Maadidi joutui Abu Ghraibiin. Nykyisin al-Maadidi asuu Kokkolassa. Al-Maadidin tarina kerrottiin eilisessä A-studiossa.

- Ensimmäinen, mitä he minulle ja muille Abu Ghraibiin tuleville tekivät, oli riisuminen alastomaksi. Pyysin, että naiset poistuvat tilasta, koska minua hävetti niin riisuutua naisten edessä. Joyner-niminen vartija sanoi naissotilaille, että riisukaa te tuo mies alastomaksi. Tällainen nöyryytys oli pahempi kuin jos riisuja olisi ollut mies, al-Maadidi muistelee ensimmäisiä hetkiään Abu Ghraibissa.

Myöhemmin seurasi paljon pahempaa.

Toimittaja vastusti miehitystä

Hussein al-Maadidi työskenteli ennen Irakin sotaa toimittajana muun muassa Saddam Husseinin pojan omistamassa sanomalehdessä. Al-Maadidi ei hyväksynyt Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin. Saddam Husseinin kaatumisen jälkeen hän työskenteli myös amerikkalaisille tiedotusvälineille.

- Kyllä, minä vastustin Yhdysvaltain politiikkaa ja miehitystä, mutta minulla ei ollut tekemistä asejoukkojen kanssa, vaan kirjoitin kynälläni miehityksen varjopuolista ja kaikesta siitä, mitä se sai Irakissa aikaan.

Hussein Al-Maadidi kertoo joutuneensa mitä ihmeellisimpien syytösten kohteeksi.

- Minulta kiristettiin tekaistuja tunnustuksia. Minua syytettiin mm. siitä, että oli räjäyttänyt Punaisen ristin rakennuksen, YK:n toimiston Bagdadissa ja Jordanian suurlähetystön. Syytökset olivat naurettavia.

”Vankila-aikani oli matka helvettiin”

Al-Maadidin kuvaus Abu Ghraibista on hyytävää.

- Pyysin vartijoilta lasillisen vettä, en enempää. Mikä oli vastaus? Sotilas laski housunsa ja virtsasi kasvoilleni. Virtsa valui kasvoillani ja hän sanoi: jos kerran haluat juoda, juo kustani.

Al-Maadidi sanoo tunnistavansa itsensä kuuluisista kidutuskuvista, vaikka ei olisi ollut kuvassa.

- Sillä minä kävin sen kaiken läpi. Kaiken sen piinan.

Al-Maadidin mukaan pahinta oli kuitenkin naisvankien kohtelu. Tällä viikolla ilmestyvässä kirjassaan hän kuvaa jopa raiskauksia.

- Minun osastollani oli 68 naista. Heille tehtiin kaikenlaista nöyryytystä, raiskauksia, tappoja. Naisiin kohdistui kaikkia kidutuskeinoja. Minä puhun siitä mitä olen nähnyt, ja vain siitä.

Ylellä ei ole mahdollisuutta tarkistaa al-Maadidin kertomuksia riippumattomista lähteistä.

Amerikkalaisten ihmisoikeusjärjestöjen oikeusteitse hankkimat tuhannet USA:n viranomaisten dokumentit osoittavat kuitenkin sen, että Abu Ghraibin skandaali ei ollut vain muutamien yövartijoiden sadistista käytöstä, vaan osa järjestelmällistä ohjelmaa.

Al-Maadidin mielestä valokuvat ottaneet ja niissä esiintyvät vartijat onkin pantu syntipukeiksi.

- He eivät olleet ainoastaan syntipukkeja muille vartijoille, vaan myös poliitikoille ja päällystölle, joka antoi kidutuskäskyjä. Vaikka niitä väitettiin yksittäistapauksiksi.

Hussein al-Maadidi vietti vankeudessa lähes vuoden. Suomeen hän tuli kiintiöpakolaisena kolme vuotta sitten. Hänen kirjansa ”361 päivää helvetissä” julkaistaan tällä viikolla.