Siihen aikaan kun mustikkasopan voimalla kilpaa hiihdettiin

Senja Nuolikivi seuraa hiihdon MM-kisoja penkkiurheilijan innolla kotonaan Muhoksella. Vanhempi hiihtokansa muistaa hänet olympia- ja MM-mitalisti Senja Pusulana.

urheilu
Hiihtolatua puhtaassa lumessa
Niina Ryyppö / Yle

Oman hiihtouran muisteleminen on Senja Nuolikivelle mieluisaa.

- Se antoi valtavasti sisältöä elämään ja opetti kestämään tappioita ja voittoja.

Nuolikiven palkintokaapissa on pronssimitali Innsbruckin olympialaisten viestihiihdosta vuodelta 1964. Toinen arvokisamitali tuli Tatran MM-kisoista 1970, sekin viestistä ja väriltään pronssinen.

Tatran kisoista on oman mitalin lisäksi jäänyt tarkkaan mieleen Kalevi Oikaraisen kulta 50 km:n matkalta.

- Yleensäkin kun suomalainen voitti tai pääsi mitaleille, sitä juhlittiin koko porukan voimalla, Nuolikivi muistelee.

Ja muistelee lämmöllä myös oman aikansa maajoukkueen hiihtosisaria.

- Siiri Rantanen hiihti vielä tuolloin, Helena Takalo, Hilkka Riihivuori, Marjatta Kajosmaa, hän luettelee.

Rakkaus löytyi Vuokatista

Nykyisin hiihto on ammattimaista ja ympärivuotista. Toisin oli 1960- ja 1970-luvuilla.

- Silloin treenattiin tiiviisti elokuun alusta. Vuokatin urheiluopistossa oli jo tuolloin valmennuskeskus, jossa oltiin yksi viikko joka kuukausi kilpailukauteen saakka. Kilpailukausi päättyi maalis-huhtikuun vaihteessa, jonka jälkeen oli neljä kuukautta ihan lepoa, Nuolikivi kertoo.

Vuokatista Senja Pusulan mukaan tarttui myös aviomies Ilpo Nuolikivi, joka oli 1960-luvun lopulla Suomen parhaita yhdistetyn hiihtäjiä.

- Leireiltiin monet vuodet yhdessä ja siitähän se rakkaus sykertyi, yhteen mentiin ja kaksi tytärtä tehtiin, Nuolikivi naurahtaa.

Joukkokärystä jäi epäilys

Hiihdosta ei voi puhua puhumatta dopingista. Nuolikivi oli perheineen paikalla Lahdessa vuonna 2001, jolloin suomalaisten joukkokäry kävi.

- Olihan se järkytys ja katkera pala. Meni useampi vuosi toipua siitä pettymyksestä, hän kertoo.

Taitaa siellä taustalla olla jotain!

Senja Nuolikivi, os. Pusula

Sen jäjiltä usko puhtaaseen hiihtourheiluun on kuitenkin mennyt.

- Jos se olisikin uskon asia, niin minähän uskoisin, että se on puhdasta, mutta taitaa siellä taustalla olla jotain, Nuolikivi pohtii.

Omaa hiihtouraa Senja Nuolikivi muistelee hyvällä omallatunnolla. Silloin hiihdettiin vielä mustikkasopan voimalla.

- Onneksi se oli vielä sitä aikaa, ei ole mitään traumoja, että on joutunut jotain peittelemään.

Nykyisin yli 70-vuotias Nuolikivi hiihtää useita kertoja viikossa, mutta ei laske kilometrejä.

- Kuntoilu on jäänyt veriin. Hyvällä säällä hiihdän, huonolla poljen kuntopyörää.