Poutun toimitusjohtaja: Tuotekehittely lisäsi kebabiin hevosenlihaa, tieto ei kulkenut

Poutun käyttämä hevosenliha on peräisin Kanadasta ja Brasiliasta. Tutkimukset jatkuvat mahdollisten lääkejäämien selvittämiseksi.

Kotimaa
Kuvassa kyltti Poutun katolla.
Anssi Leppänen / Yle

Puhtaasti meidän oma virhe, sanoo Poutun toimitusjohtaja Pekka Kosonen.

Kososen mukaan yhtiön tuotekehittely oli jossain vaiheessa lisännyt kebabtuotteisiin hevosenlihaa, mutta tieto ei mennyt eteenpäin. Talon sisällä sattui tietokatko, hän valittelee.

Tieto ei myöskään päätynyt myyntiin tai tuoteselosteisiin, sanoo Kosonen.

Poutun käyttämä hevosenliha on kotoisin Kanadasta ja Brasiliasta. Suomalaista hevosenlihaa on niin vähän tarjolla, Kosonen perustelee.

Pouttu on lähettänyt hevosenlihan toimittajille tiedustelun siitä, onko lihasta etsitty mahdollisia lääkejäämiä. Yhtiö tutkii asiaa myös itse. Myös Evira tekee tutkimuksia, Kosonen muistuttaa.

Kosonen vakuuttaa, että tuoteturvallisuutta ei ole vaarannettu. Hän pahoittelee yhtiön puolesta tapahtunutta.