1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. näytelmät

Kaverukset kujeilevat kiviä taskussa

Suosittu Kiviä taskussa -näytelmä tulee Kajaanin kaupunginteatteriin. Kahden hengen miehityksellä lavalle marssii 15 hahmoa. Näytelmän kajaanilaisversiossa myös musiikki on suuressa roolissa.

näytelmät
Näyttelijät Heikki Törmi ja Kari Suhonen esiintyvät Kajaanin kaupunginteatterin Kiviä taskussa -näytelmässä.
Sanna Kähkönen / Yle

Kajaanin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä käydään hyväntahtoista piikittelyä ja naureskelua. Kolmikko, johon kuuluu Ilkka Laasonen, Heikki Törmi ja Kari Suhonen, on harjoittelemassa ennen Kiviä taskussa -näytelmän ensi-iltaa.

- Alussa tuo Ilkka oli mukana, mutta sitten saimme jäädä kahdestaan. Nyt loppusalla ohjaaja on enemmän seuraamassa, että mitähän tuosta tulee, naljailee Heikki Törmi.

Päänäyttelijät ovat vakavasti ottaen sitä mieltä, että lopputulos on hyvä, vaikka komediaa tehdessä he ovat tiukan paikan edessä.

- Tämmösen näytelmän tekeminen on vaikeaa, kun meitä on kaksi, ja rooleja yhteensä 15. Eivätkä nuo lavasteet ole niin kepeitä ja helppoja siirtää, vaikka se siltä saataisi vaikuttaa. Mehän olemme tuon Suhosen kanssa keveitä siirrellä, Kari on laihtunut useita kiloja tämän projektin aikana, ja minä muutaman gramman, summaa Törmi.

Miehet ovat ystäviä myös teatterin ulkopuolella.

- Onhan tässä paljon helpompi sanoa, että älä nyt noin teen. Kaveruus näkyy rohkeutena sanoa suoraankin.

Produktio on samalla yhteistuotanto Kotkan kaupunginteatterin kanssa. Syksyllä kajaanilaiskaksikko nousee esityksen kanssa Kotkan kaupunginteatterin lavalle.

- Aluksi me luulimme, että saadaan ulkomaanpäiväraha, kun lähdetään sinne Kotkaan, vaan kyllä se totuus on nyt tässä selvinnyt. Tämä yhteistyö takaa uutta nähtävää ja koettavaa tekijöille, yhteistyöstä hyötyy erityisesti katsoja.

Kajaanin näytelmässä erityinen piirre

Marie Jonesin kirjoittama näytelmä sijoittuu Irlannin kuihtuvalle maaseudulle, jossa kuvataan Hollywood-elokuvaa Irlannin maaseudusta. Näytelmässä on vahva ihmisarvon teema ja väite, että jokaisella on oikeus itse kertoa oma tarinansa.

- Me olemme tuoneet mukaan musiikin. Kari ja Heikki soittavat kitaraa, mandoliinia, viulua ja kontrabassoa, sanoo Ilkka Laasonen, joka on Kainuun version ohjaaja. Hän on myös Kajaanin kaupunginteatterin entinen johtaja, nykyisin hän johtaa Kotkan kaupunginteatteria.

Kiviä taskussa on monessa kaupungissa suuren suosion saavuttanut näytelmä. Kari Suhonen ja Heikki Törmi eivät suostu ottamaan paineita, vaikka Helsingin kaupunginteatterissa näytelmää on esitetty yli kymmenen vuotta.

- Teemme tämän omalla tavalla. Katsotaan sitten yhdentoista vuoden päästä teatterin kassasta, että tuliko tästä menestystä vai ei, naurahtaa Kari Suhonen.

Lue seuraavaksi