Hiphop-festivaali harkitsee lähtöä Lahdesta

Mukkulan kartanon ranta on käymässä Summer upille liian pieneksi. Järjestäjien mukaan tapahtuman voi järjestää muuallakin kuin Lahdessa.

musiikki
Summer up -festivaali Lahdessa Mukkulan rannassa.
Yle

Urbaanin musiikin kesäfestivaali Summer up saattaa lähteä Lahdesta.

Tapahtumajärjestäjä Martin Mustosen mukaan tapahtuma ei voi enää nykyisellä paikallaan Mukkulan kartanon rannassa kasvaa, joten festivaalin mahdollista siirtämistä muualle selvitellään. Mustonen ei kerro, mihin kaupunkiin siirtymistä järjestäjät harkitsevat.

Ongelmaksi ovat muodostuneet myös festivaalialueen ulkopuolisista aitaamisista, siivoamisista ja muista turvajärjestelyistä koituvat ylimääräiset kulut, jotka nousevat jo lähes sataan tuhanteen euroon ja menevät kaikki järjestäjän pussista.

- Mukkulan ranta on uniikki paikka ja sieltä kaikki on lähtenyt, mutta kulut nousevat. Lipun hintaa emme pysty kilpailun takia nostamaan, joten joudumme miettimään, onko Lahti oikea paikka järjestää tapahtumaa. Resurssit alkavat tulla vastaan.

Emme ruikuta rahaa, mutta yhteistyötä kaupungin olisi hyvä tehdä.

Martin Mustonen

Tapahtumajärjestäjä Mustonen toivoo, että kaupunki tulisi vastaan esimerkiksi festivaalialueen ulkopuolisesta ympäristöstä huolehtimisessa, jotta tapahtuma voisi jäädä synnyinsijoilleen.

- Tänäkin vuonna laajennamme ympäristöstä huolehtimista. Aitaa tulee enemmän kuin aiemmin, yhteensä kahdeksan kilometriä. Siivousta ja järjestyksenvalvontaa lisätään Niemenkadulle ja talojen läheisyyteen. Se ei ole edullista eikä helppoa.

- Emme ruikuta rahaa, koska tämä on meille liiketoimintaa, mutta yhteistyötä kaupungin olisi hyvä tehdä, Mustonen lisää.

Urbaanista musiikista on muutamassa vuodessa tullut suosittua etenkin nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Tämä näkyy myös esiintyjien keikkapalkkioissa.

- Artistien hinnat ovat kolminkertaistuneet parissa vuodessa.

Musiikkigenre laajenee

Tulevana kesänä Summer Up järjestetään jatkoselvittelyistä huolimatta perinteiseen tapaan Lahdessa Mukkulan rannassa heinäkuun alussa.

Kävijätavoite on 32 000 festarivierasta, kun viime vuonna tapahtumassa kävi noin 30 000 urbaanin musiikin ystävää. Festivaali on kasvanut voimakkaasti, sillä vielä kolme vuotta sitten se veti vain hieman yli 10 000 kävijää.

Tapahtuma-alue pysyy ennallaan ja festivaali on edelleen kaksipäiväinen. Musiikissa korostuvat hiphop ja reggae, mutta uutena tapahtumassa kuullaan myös elektronista musiikkia.

Aiemmin ikärajaton tapahtuma ottaa tänä vuonna käyttöön 16 vuoden suositusikärajan. Alueelle pääsevät edelleen kaikenikäiset, mutta järjestäjä suosittelee, että 16:a vuotta nuoremmat tulevat paikalle vanhemman tai muun aikuisen kanssa.

- Herättelemme tässä vanhempien vastuuta. Alle 16-vuotiaiden ei meidän mielestämme pidä tulla tapahtumaan yksin, Martin Mustonen sanoo.