Espanjan kuningashuoneen suosio pohjalukemissa

Hovin jo muutoinkin rapautunutta suosiota heiluttavat prinsessan puolison liiketavat. Jo yli puolet nuorista espanjalaisista on tasavallan kannalla.

kuninkaalliset

Espanjan kuningashuone kamppailee suosionsa pohjalukemissa kuninkaan vävyn kavallusepäilyjen vuoksi. Inaki Urdangarin, joka on naimisissa Juan Carlosin tyttären Cristinan kanssa, joutuu lauantaina toistamiseen oikeuden kuultavaksi.

Palman herttuan Urdangarinin ja hänen liikekumppaninsa Diego Torresin epäillään kavaltaneen miljoonia euroja julkisia varoja, joiden oli määrä mennä urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen. Myös Cristina on ainakin nimellisesti ollut mukana yrityksessä.

Syytökset tulivat julki runsas vuosi sitten, ja siitä asti hovi on yrittänyt ottaa etäisyyttä Urdangariniin. Viime kuussa hänen nimensä katosi hovin verkkosivulta.

Urdangarin kiistää tehneensä mitään laitonta ja syyttää väärinkäytöksistä yksin Torresia. Tämän mukaan miehet kuitenkin tekivät kaikki päätökset yhdessä ja myös prinsessa osallistui työskentelyyn tiiviisti.

Todisteeksi Torres on esittänyt liki 200 sähköpostia. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että myös kuningas oli hyvin perillä vävynsä liiketoimista ja jopa tuki joitakin projekteja.

Kuninkaan suosiosta katosi vuodessa kolmannes

Uutiset ovat paha isku Espanjan kuningashuoneelle, joka muutoinkin kamppailee suosiostaan. El Mundo -lehden tammikuussa teettämän kyselyn mukaan noin puolet espanjalaisista on tyytyväisiä hallitsijaan. Vuotta aiemmin vastaava osuus oli kaksi kolmasosaa.

Espanjan hovista useita kirjoja kirjoittaneen Tom Burns Maranon mukaan hovin aseman pohja on poissa, jos kuninkaan henkilökohtainen suosio katoaa. Espanjasta puuttuu samanlainen kansalaisten suhde hoviin instituutiona, jollainen kannattelee hovia esimerkiksi Britanniassa tai Hollannissa, Burns Marano sanoo.

El Mundon kyselyssä nuoret vaikuttivat jo kääntäneen selkänsä monarkialle: alle 30-vuotiaista lähes 58 prosenttia arveli, ettei kuningaskunta ole paras mahdollinen valtiomuoto Espanjalle.

Norsusafari oli vikatikki

Juan Carlos nousi valtaan vuonna 1975 heti kenraali Francisco Francon kuoleman jälkeen. Häntä on kunnioitettu merkittävänä tekijänä Espanjan siirtymisessä diktatuurista demokratiaan.

Kuninkaan maine on kuitenkin saanut kolhuja. Paheksuntaa on herättänyt etenkin se, että viime vuonna, kansan kamppaillessa taantumassa, kuningas lähti luksussafarille Afrikkaan - ja vieläpä metsästämään norsuja, vaikka oli luonnonsuojelujärjestö WWF:n kunniapuheenjohtaja.

Kysymyksiä herättää myös kuninkaan terveys. 75-vuotiaalle Juan Carlosille tehtiin viime vuonna kaksi lonkkaleikkausta norsusafarilla sattuneen onnettomuuden vuoksi. Kahden viime vuoden aikana hänelle on tehty myös polvileikkaus ja häneltä on poistettu kasvain. Ensi kuun alussa hän on menossa selkäleikkaukseen.

Lähteet: AP, AFP