1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Syyriassa perustettiin ensimmäinen naispataljoona - osallistuu taisteluihin

Kurdinaisten pataljoona on ensimmäinen pelkästään naisista koostuva taisteluosasto Syyriassa, vaikka kaikkien sisällissodan osapuolten joukkoihin kuuluu naistaistelijoita.

Noin 150 kurdinaista on perustanut taistelupataljoonan Syyrian pohjoisosassa Aleppossa, kertoi ihmisoikeusjärjestö lauantaina. Kyseessä on Syyrian ensimmäinen pelkästään naisista koostuva taisteluosasto.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan naisia taistelee kaikkien sisällissodan osapuolien joukoissa, niin kapinallisilla, hallitusksen joukoissa kuin kurdijoukoissakin. Marttyyri Rokanin pataljoona on kuitenkin ensimmäinen vain ja ainoastaan naisista koostuva taisteluosasto. Myös sen komentajat ovat naisia.

- Naiset ovat nyt keskeisessä roolissa taisteluissa Syyriassa, sanoo järjestön johtaja Rami Abdel Rahman.

- Naisia taistelee kaikilla rintamilla, mutta luultavasti islamilaisista kapinallisista koostuvissa yksiköissä on vähiten naisia, Abdel Rahman arveli.

Aktivistit kertovat, että naisia käytetään myös aseiden ja muiden tarvikkeiden salakuljettajana kapinallisille, koska heihin kohdistetaan vähemmän etsintöjä tiesuluilla.

Presidentti Bashar al-Assadin joukot vetäytyivät valtaosasta kurdialueita 2012. Kurdeja taistelee sisällissodan eri puolilla mutta valtaosa on pyrkinyt pysymään kokonaan erossa konfliktista. Kurdit ja islamistit sopivat viime viikolla Turkin rajalla keskinäisen tulitauon, vaikkakin sitä pidetään hyvin hauraana.