Hyppää sisältöön

Tornionjoelta ennätyksellinen lohisaalis

Ensimmäistä kertaa Tornionjoelta pyydetty lohisaalis oli suurempi kuin Tenojoen. Taustalla on huippurunsas kutuvaellus.

Kuva: Yle Jarmo Honkanen

Tornionjoelta saatiin vuonna 2012 lohta saaliiksi ennätykselliset 122 tonnia. Seurantahistorian keskisaaliiseen verrattuna saalis lähes viisinkertaistui. Saalis oli myös ensimmäistä kertaa suurempi kuin Tenojoen lohisaalis.

Kappalemääräisesti mitattuna saalis vastaa noin 15 000 lohta. Ennätysvuoden saalista voi verrata myös aikaisempiin hyviin lohivuosiin 2008 ja 1997. Tuolloin lohisaalis jäi kuitenkin selvästi viimekesäistä vähemmäksi, reiluun 70 tonniin.

Kaikuluotaimeenkin ennätysluvut

Lohen nousua rajaväylään on seurattu muun muassa Kattilakoskelle sijoitetun viistokaikuluotaimen avulla. Luotaimen ohittaneiden lohien määrä oli viime kesänä noin kaksinkertainen verrattuna luotausjakson toiseksi parhaaseen vuoteen 2009.

Huippusaaliin taustalla on poikkeuksellisen runsas lohen kutuvaellus jokeen.Tornionjoen ennätyssaaliista kalastettiin Suomen puolelta 85 tonnia ja Ruotsin puolelta 37 tonnia.

Lohen paljous näkyi kalastajien määrässä

Jalokalan runsaus houkutteli Tornionjoelle myös runsaasti kalastajia. Tornionjoen vesistöalueille lunasti kalastusluvan viime vuonna noin 8300 kalastajaa, joista valtaosa oli ulkopaikkakuntalaisia.

Suomalaisten ja ruotsalaisten kalamiesten ja - naisten lisäksi Tornionjoella siimojaan kasteli myös parisataa ulkomaista kalastusturistia yli 20 eri maasta.

Saalistilastoon kirjautuneiden kalojen lisäksi siiman päässä kävi myös arviolta 1600 pyydä ja päästä -kalastettua lohta. Arvio perustuu suomalaisille vapakalastajille tehtyyn kyselyyn.

.
.