Kiekkoväkivalta vei HIFK:ltä ja Jokereilta Allerin sponsorisopimuksen

Toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälän mukaan ei ole sponsorin tehtävä laatia kaukaloon käyttäytymissääntöjä.

urheilu
HIFK pelaajat tuulettavat liigakauden avauksessa syyskuussa 2012.
HIFK pelaajat tuulettivat liigakauden avauksessa syyskuussa 2012.Tomi Hänninen

Aller Media sai tarpeekseen kiekkoväkivallasta. HIFK:n kapteenin Ville Peltosen telominen lauantaina oli sponsorille liikaa. Jokereiden Markus Nordlund taklasi HIFK:n Peltosen lauantain ottelussa tajuttomaksi.

Aller Media ei halua kuitenkaan tukea lajia, joka aiheuttaa pelaajille aivovaurioita. HIFK:n kapteeni Ville Peltonen telottiin jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä.

- Tämä Ville Peltosen toiseen kertaan tajuttomaksi telominen oli meille viimeinen pisara, vaikka väkivalta on trendi, joka on vaivannut jääkiekkoliigaa jo jonkin aikaa, sanoo Aller-Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.

Aalto-Setälän mukaan ei ole sponsorin tehtävä laatia kaukaloon käyttäytymissääntöjä.

Peltosella on taklauksen seurauksena lievä aivovamma, rintakehän vamma ja häneltä lohkesi kaksi hammasta. Hän menetti tilanteessa tajuntansa ja hänet vietiin ottelun jälkeen sairaalaan tutkimuksiin. Kaikki päähän kohdistuneet taklaukset ovat sääntöjen vastaisia.

Väkivallan kierre saatava poikki

Aalto-Setälä ilmoitti, ettei Aller aio jatkaa Jokereiden ja HIFK:n sponsorisopimuksia, ennen kuin väkivallan kierre saadaan katkaistua.

Allerilla on tällä hetkellä merkittävä sponsorisopimus HIFK:n kanssa kauden loppuun saakka. Jokereita Aller on tukenut välillisesti käyttämällä Helsinki-hallin palveluita.

Aller Media julkaisuja ovat muun muuassa Seiska, ELLE, Koti ja Keittiö sekä Katso. Yritys työllistää Pohjoissa, Virossa ja Venäjällä yhteensä noin 280 henkilöä.