Hyppää sisältöön

Kittilän kultakaivos porskuttaa

Kittilän menestyvä kultakaivos tuottaa yhteiskunnalle muhkeat verotulot. Yhteensä valtio ja kunnat saavat kanadalaisen Agnico Eaglen Kittilän kultakaivoksen tuloksesta arviolta 15 miljoonaa euroa. Parhaillaan yhtiö valmistelee kaivokselle parin sadan miljoonan euron uusia investointeja.

Agnico Eaglen Kittilän kultakaivos helmikuussa 2013. Kuva: Jarmo Honkanen / Yle

Paksut nietokset peittävät Kittilän Suurikuusikon ja Rouravaaran kultakaivosaluetta. Louhinta tehdään jo kokonaan maan alla ja rikastus maan päällä rikastamon suojissa. Kuorma-autot ajavat tunneleissa louhittua malmia rikastamoon vievälle linjalle. Kaivos on jo kuuden sadan ihmisen työpaikka, joista 400 on kaivosyhtiön väkeä ja loput urakoitsijoiden. Linjan päästä putkahtelee kultaharkkoja.

Kaivosyhtiö Agnico Eaglen Suomen tytäryhtiön toimitusjohtaja Ingmar Haga on tyytyväinen.

– Kulta menee kaupaksi hyvin helposti, sitä ei tarvitse myydä ja yleisesti ottaen ei.. kultakaivosteollisuudella menee kuitenkin maailmanlaajuisesti ihan vielä tänä päivänä.

Ennätysvuosi 2012

Viime vuonna Kittilän kultakaivos rikkoi jälleen aiemmat ennätyksensä. Kultaa saatiin ennätysmäärä 176 000 unssia. Se on 5500 kiloa. Kullan tämän hetken hintatasolla 1618 dollaria unssi Kittilän vuosituotannon arvo on 285 miljoonaa euroa.  

Agnico Eagle Finland Oy:n eli käytännössä Kittilän kultakaivoksen nettotulos viime vuodelta on 46 miljoonaa euroa. Yhtiö investoi saman verran viime vuonna. Valtio ja kunta saavat kultayhtiöltä veroina ja rojalteina arviolta 15 miljoonaa. Kittilän kunnan ennakkoarvion mukaan sen osuus yhteisöverosta olisi runsaat 2 miljoonaa euroa. Lisäksi yhteiskunnalle tulevat työntekijöiden palkkaverot.  

Jätti-investoinnit omalla rahalla

 Lisää taloudellisia hyötyjä ympäristöön on luvassa. Kaivosyhtiö on jo päättänyt 80 miljoonan investoinnista tuotannon tehostamiseen ja valmistelee rakennuspäätöstä jättimäisestä kaivoskuilusta ja malmihissistä. Se nostaa lähivuosien investoinnit peräti 200 miljoonaa euroon.

Toimitusjohtaja Hagan mukaan kaivosyhtiön ei tarvitse kerjätä näihin rahaa pankeilta tai sijoittajilta.

– Meillä on tänä päivänä oma rahoitus kyllä kaikkiin investointeihin mitä me ollaan suunnittelemassa. Tämä ei koske pelkästään Kittilän kaivosta, vaan myös muita yhtiön tuotantolaitoksia maailmalla. Meillä on tällä hetkellä kuusi kaivosta tuotannossa Meksikossa, Kanadassa ja tämä Suomessa.

Yhtiön kokemus tärkeää

Kaivannaisalan uutisia ovat viime aikoina olleet nuoren suomalaisyhtiön Talvivaaran epäonnistuminen päästöjen hallinnassa, tuotannon keskeytys ja vararikon uhka. Ruotsin Pajalassa rautakaivoksen aloittaneen junioriyhtiön Northlandin rahalaskelmat menivät 400 miljoonaa dollaria pieleen ja yhtiö oli pakotettu saneeraukseen välttääkseen konkurssin.

Kittilän kaivos on epäilyttä parhaiten onnistunut uusi kaivoshanke koko pohjoiskalotilla. Tämä koskee rakentamisvaihetta, käynnistysvaihetta, päästöjen hallintaa, kannattavuuslaskelmia ja taitoa seurata maan uumenissa pujottelevaa kultasuonta.

Toimitusjohtaja Hagan mukaan tuuriakin on ollut mutta erittäin tärkeää on kanadalaisyhtiön yli puolen vuosisadan kaivososaaminen.

– Meillä on vahva emoyhtiö takana, Agnico Eagle Mines Limited, joka on kanadalainen pörssiyhtiö, yhtiöstä löytyy taloudellisia resursseja ja know-howta, tietämystä.

Kittilän kultakaivos jatkaa näillä näkymin pitkään. Alun perin kaivoksen piti kestää 13 vuotta. Nyt yhtiö tähyää jo tämän vuosisadan puoliväliin.

– Meidän nykyiset suunnitelmat ulottuvat siihen noin 2040 ja se vaihtelee aina sen mukaan mitä me löydetään. Etsitään koko ajan lisää malmivaroja ja me ollaan onneksi jo löydetty vähän lisää joka vuosi, ja sillä tavalla pidentäneet tätä ikää.