Mukavuuslämmitys voi käydä kalliiksi

Kodinkoneiden parantunut energiatehokkuus ei ole vähentänyt kotitalouksien sähkönkäyttöä. Ylimääräisellä sähkölämmityksellä lisätään nyt asumisen ja autoilun mukavuutta.

Kotimaa
Sähköjohtoja lattialla.
Tutkmuksen mukaan sähkönkäyttö lisä- ja tukilämmitykseen on kasvanut erityisesti öljylämmitteisissä pientaloissa.Yle

Kotitalouksien sähkönkäyttö on lisääntynyt, vaikka valaistuksen ja kodinkoneiden energiatehokkuus on parantunut. Syynä kulutuksen kasvuun ovat tuoreen selvityksen mukaan asuntojen ja myös autojen lisälämmitykseen käytettävät laitteet.

Selvityksessä vertailtiin kotitalouksien sähkönkäyttöä vuosina 2006 ja 2011. Viidessä vuodessa koteihin on tullut lisää tietotekniikkaa ja muita sähkölaitteita, mutta laitteiden sähkönkäyttö ei ole kokonaisuudessaan kasvanut, koska uudet laitteet kuluttavat vähemmän kuin entiset. Esimerkiksi televisioiden valmiustilakulutus on laskenut, vaikka ruutukoko on kasvanut. Valaistuksenkin sähkönkulutus on energiansäästölamppujen myötä liki puolittunut.

Sähköä syö nyt entistä väljempien asuntojen lämmitys, kun kotitalouksien koko on pienentynyt.

"Tarkkana lattialämmityksen kanssa"

Sähköllä lisätään myös mukavuutta. Autoa lämmitetään pakkasella lohkolämmittimen lisäksi myös sisätilalämmittimillä. Vaikka talo lämpiää puulla, öljyllä tai kaukolämmöllä, lisämukavuutta haetaan esimerkiksi kylpyhuoneen lattialämmityksellä. Siinä kannattaa olla tarkkana, sanoo tutkimuksen tehneen Adato Energia Oy:n projektipäällikkö Virve Rouhiainen.

- Jos halutaan, että kylpyhuone on muuta asuntoa lämpimämpi, kannattaa ehdottomasti huolehtia, että ovi kylpyhuoneeseen on kiinni, ettei se lämpö karkaa lämmittämään muuta asuntoa ja samalla tule enemmän sähkölämmitystä kuin on tarpeen, sanoo Rouhiainen.

Koneellisen ilmanvaihdon virheelliset asetukset voivat lisätä sähkölaskua. Laitteiden asennus- ja käyttövirheet voivat olla syynä myös siihen, että maalämpöä ja ilmalämpöpumppua käyttävissä talouksissa on suuria eroja sähkönkulutuksessa.

Jos halutaan, että kylpyhuone on muuta asuntoa lämpimämpi, kannattaa ehdottomasti huolehtia, että ovi on kiinni, ettei lämpö karkaa lämmittämään muuta asuntoa.

Sähkönkäyttö lisä- ja tukilämmitykseen on kasvanut erityisesti öljylämmitteisissä pientaloissa, todetaan työ- ja elinkeinoministeriön, Sähköturvallisuuden Edistämiskeskuksen ja Energiateollisuuden rahoittamassa tutkimuksessa. Energiateollisuuden johtajan Pekka Salomaan mukaan tutkimus osoittaa, että vanhat sähkölämmitystalot eivät kuluta enemmän kuin uudetkaan.

- Joko niissä on matkan varrella tehty hyviä remontteja tai käytetään puuta enemmän - vaikea sanoa, mistä johtuu. Ainakin näyttää siltä, että ei ole saatu niitä toivottuja säästöjä, mitä on rakentamismääräysten kiristyksistä odotettu, toteaa Salomaa.

Energiateollisuus esittääkin pohdittavaksi, että kesällä voimaan tuleva rakennusten energiatodistus pohjautuisi jatkossa todelliseen energiankulutukseen, eikä nykyiseen rakennuksen ominaisuuksiin perustuvaan laskentamalliin.