Kalkutassa riehuneen tulipalon uhrimäärä kasvoi

Ainakin 18 ihmistä on kuollut, sanoo poliisilähde uutistoimisto AP:lle.

Ulkomaat

Kolkatassa Intiassa kauppahallissa riehuneen tulipalon kuolonuhrien määrä on noussut 18:aan, sanoo uutistoimisto AP:n poliisilähde.

Uhrimäärän pelätään yhä kasvavan. Useita ihmisiä on viety kriittisessä tilassa sairaalaan. Poliisi ja pelastustyöntekijät tekevät rakennuksessa etsintöjä sen varmistamiseksi, ettei siellä ole enää ketään.

Pelastustöistä vastaava Länsi-Bengalin osavaltion ministeri Javed Khan sanoo, että tulipalo sai ilmeisesti alkunsa oikosulusta. Palo oli aamulla hallinnassa, mutta ilmaan on päässyt myrkyllisiä kaasuja, mikä vaikeuttaa pelastustöitä, hän sanoo uutistoimisto AP:lle.

India Today -nettisivuston mukaan uhrit olivat nukkumassa rakennuksessa palon syttyessä. Palomiehet pelastivat 15 ihmistä.

Khanin mukaan rakennus oli laiton eikä siellä ollut riittäviä turvallisuusjärjestelyjä. Uloskäyntejä oli vain yksi ja rakennukseen yöksi jääneet jäivät loukkoon, kun palo syttyi.

Poliisi etsii rakennuksen omistajaa. Kaksikerroksisessa rakennuksessa oli kymmeniä pieniä kauppoja, joissa myytiin muovituotteita.

Lähteet: AP, AFP, Yle Uutiset