Vapaana viipottaneet puput ihmetyttivät Viitasaarella

Pupujen alkuperää ei tiedetä, mutta luontoon ne eivät kuulu. Kanit jouduttiin lopettamaan.

luonto
Kaneja lumihangessa.
Nämä kanit tavattiin Viitasaarella maanantaina.Sari Koljonen

Useampi viitasaarelainen on hieraissut silmiään, kun vastaan on loikkinut lemmikkikaneja. Töpöhäntiä on tavattu metsällä viime syksynä, ja maanantaina naapurukset nappasivat kiinni yhdeksän jänöä.

Pupujen alkuperää ei tiedetä, mutta luontoon ne eivät kuulu.

Viitasaarelainen Sari Koljonen oli maanantaina palaamassa töistä kotiin, kun naapuri huitoi häntä pysähtymään.

- Naapurin mies viittoili katsomaan lumipenkan taakse ja siellä näkyi pitkiä mustia korvia, Koljonen kertoo.

Naapurukset eivät aluksi uskoneet silmiään ja yrittivät lähestyä korvien omistajia varovasti. Kanit olivat kuitenkin aivan kesyjä.

- Saimme yhdeksän elävää pupua kiinni, kaksi oli luonto hoitanut.

Koljonen kääntyi eläinlääkärin puoleen selvittääkseen, mitä kanien kanssa pitäisi tehdä.

- Tulimme siihen tulokseen, että ei niitä kannata mihinkään löytöeläintarhaan viedä, ei niitä omistaja tule hakemaan. Niinpä kanit päätettiin lopettaa.

Vajaan kymmenen kilometrin päästä Koljosen kotoa, Niinimäentiellä, on niin ikään törmätty vastikään lemmikkikaneihin. Koljosen tiedon mukaan myös nämä pomppijat jouduttiin lopettamaan.

- Viime syksynä myös paikalliset metsästäjät törmäsivät kaneihin. Niitä on myös jäänyt auton alle.

Lemmikkipupukin sopeutuu luontoon

Tiina Ahokas Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistyksestä kertoo kuulleensa vastaavista tapauksista aiemminkin.

- Joskus lemmikkikaneja karkailee ja katoaa. Lemmikkieläimen hylkääminen on kuitenkin rikos.

Lemmikkikanit voivat pärjätä Suomen talvessa ja lisääntyä, jos ne löytävät ravintoa ja pesäkolon. Ahokas epäilee, että kyseiset eläimet eivät ole viettäneet vapaudessa kovin kauaa, koska ne olivat niin kesyjä.

- Eivät ne ainakaan ensimmäistä kertaa olleet ihmisten kanssa tekemisissä, muuten ne olisivat kyllä säikkyneet. Luontoon ne eivät kuitenkaan missään nimessä kuulu.