Lappeenranta tarvitsee wau-arkkitehtuuria

Keskikokoisen, suomalaisen kaupungin leimaa kantava Lappeenranta voisi ravistella profiiliaan ennakkoluulottomalla rakentamisella. Kaupunkisuunnittelun asiantuntija kaipaa kaupunkiin kokeilevaa ja uudenlaista arkkitehtuuria.

Kuva: Arkkitehtitoimisto Mikko Heikkilä Sito Oy

Lappeenrannan kaupunkikuva tarvitsisi uudenlaisia avauksia ja kokeilevaa arkkitehtuuria. Tätä mieltä on kaupunkisuunnittelun asiantuntija, kaupunki- ja aluetutkimuksen dosentti Topiantti Äikäs Oulun yliopistosta. Lappeenrannasta kotoisin oleva Äikäs peräänkuuluttaa rohkeita päätöksiä.

- Kaupunki ei saa rakentamisen ja ilmeen suunnittelussa jämähtää paikalleen ja jäädä uinuvaksi pikkukaupungiksi.

- Rakentamisen tulee olla dynaamista ja rohkeaa. En pitäisi pahana, jos Lappeenrantaan tulisi niin sanottua wau-arkkitehtuuria. Todella kokeilevaa, uudenlaista ja hienoa. Sellaista, jota tultaiisiin katsomaan vaikkapa hollantilaisista arkkitehtikouluista, Äikäs visioi.

Esimerkkinä wau-arkkitehtuurin paikasta Äikäs mainitsee Lappeenrannan kauppatorin. Hänen mielestään kauppatorin alue voisi olla hyvä alue toteuttaa wau-arkkitehtuuria, joka samalla nivoisi perinteiset toritoiminnot yhteen.

- Tällaista toimintojen ja rakennusten ulkonäköjen ajattelua pitäisi miettiä uudelleen rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, kannustaa Äikäs.

Uudenlaisen arkkitehtuurin salliminen ei Äikkään mielestä tarkoita kuitenkaan vanhan repimistä.

- Viime vuosisadan alun rakennuksen viereen sopii mainiosti wau-arkkitehtuuri. Ne täydentävät toisiaan ja luovat samalla ajallisia kerrostumia.

Päätöksiä ja näkemystä tarvitaan

Lappeenrannan kaupunkikuvan ongelmaksi Topiantti Äikäs mainitsee liian hajalleen rakennetun kaupungin.

- Kaupunkia on ajan kuluessa rakennettu liian hajalleen. On kaukaisia asuinalueita, poikkeuksellisesti kaupungin keskellä sijaitseva lentokenttä ja vielä suljettu alueita keskustan tuntumassa. Esimerkiksi Maasotakoulun alue lentokentän vieressä olisi hyvää aluetta kaupunkirakenteen tiivistämiseen, pohtii Äikäs.

Kaupungin omaleimaista historiaa ja identiteettiä ei tulevissa suunnitelmissa saa hukata. Perinteisistä kokoontumisalueista on Äikkään mielestä pidettävä huolta. Tällaisina hän mainitsee muun muassa sataman, linnoituksen, kauppatorin alueen ja citykäytävän.

Tärkeänä Äikäs pitää sitä, että kaupunkirakentamisesta ja kaupunkikuvasta ajateltaisiin kaupungissa saman suuntaisesti.

- Pitäisi olla yksituumaisuutta ja yhteistä halua. Vastakkaisten näkemysten lukittuminen ei edistä mitään.

- Eri ryhmien toimijat olisi saatava saman pöydän ääreen ja luotava yhteinen näkemys siitä, mitä Lappeenrannasta halutaan ja miten se tehdään, peräänkuuluttaa Äikäs.

Uuden suunnittelijoille Äikäs antaisi kohtuullisen vapaat kädet ja kannustaisi rohkeuteen.